Guarani-intiaanit ovat Tupi-Guarani-kielikuntaan kuuluva haara Itä-Keski-Etelä-Amerikassa. He elivät Amazonin eteläpuolella Brasilian rannikon ja Río Paranán ja Río Paraguayn välissä. Juuri ennen kontaktia espanjalaisiin 1500-luvun alussa he keskittyivät yläjuoksulle Paraná-ja Paraguayjokien itäpuolelle, jolloin heidän ehkä 300 000 asukkaansa jaettiin neljääntoista alaryhmään eli Guaráihin, joista Keski-Paraguayn Cariot tunnetaan parhaiten. He muuttivat usein etsimään hedelmällistä maata, koska he elättivät itsensä viljelemällä maniokkia, bataattia, maissia ja muita viljelykasveja, joita he täydensivät metsästyksellä ja kalastuksella.

1530-luvulla Guaranis pyrki liittoutumaan espanjalaisten retkikuntien kanssa vahvistaakseen pyrkimyksiään Payaguán vihollisia vastaan, jotka hallitsivat Río Paraguayta. Guaranipäälliköt antoivat espanjalaisille tyttäriä ja sisarentyttäriä vaimoiksi tai jalkavaimoiksi, mikä oli heidän tapansa luoda tasavertainen suhde. Espanjalaisten piti vastata, mutta he halveksivat Guaranisia. Guaranis työskenteli espanjalaisten hyväksi saadakseen rautaisia työkaluja, jotka mullistivat aboriginaalien työtavat.

Rautaiset työkalut ja uudet liittolaiset tekisivät Guaranisin mielestä heidän elämästään turvallisempaa. Kun he tajusivat, etteivät espanjalaiset pitäneet heitä liittolaisina vaan alempiarvoisina, jotkut Guaranit nousivat kapinaan vuonna 1545. Seurasi useita muita Intiaanikapinoita, mutta ne epäonnistuivat osittain siksi, että monet muut Guaranit liittoutuivat espanjalaisten kanssa. Guaranien hallitsemattoman hyväksikäytön välttämiseksi Govenor Domingo Martínez de Irala perusti vuonna 1556 paraguaylaisen encomiendan, joka oli guaranien työläisinstituutio alkuaikojen siirtomaissa; guaranien vähenevä määrä työskenteli eliittisiirtolaisten hyväksi siirtomaa-ajan loppuun asti.

Guaranilaisnaisten ja espanjalaismiesten väliset liitot käynnistivät alkuvuosina etnonyymisen prosessin. Tämä intiaanien ja eurooppalaisten yhteensulautuminen tuotti edelleen mestizolapsia ja omaleimaisen paraguaylaisen kulttuurin, joka perustui lähes yleismaailmalliseen guaranin kielen ymmärtämiseen.

guaranit siirtomaiden reunamilla Paranapaneman varrella Guairássa (nykyinen Parána Brasiliassa), Itatyssa (Pohjois-Paraguayssa) ja tebicuari-joen eteläpuolella Paraguayssa ja Argentiinassa liittyivät jesuiittojen johtamiin katolisiin lähetysasemiin vuoden 1610 jälkeen. Guaranis valitsi tehtäviä hankkiakseen vakituisesti espanjalaisia esineitä ja ruokaa sekä saadakseen jesuiittojen lupaaman turvan brasilialaisilta orjaryöstäjiltä. Yaguarónin ja Tobatín kaltaisista Encomienda-kaupungeista Guaranilaiset miehet ja naiset pakenivat koko siirtomaa-ajan halventunutta ”intiaanien” asemaa ja siirtyivät espanjalaiseen yhteiskuntaan. Jesuiittojen lähetysasemista lähteneet guaranisin Vähemmät jäsenet tekivät samoin, mutta jesuiittojen lähdettyä vuosina 1767 ja 1768 mission Guaranis levittäytyi hitaasti myös Pohjois-Argentiinaan, Uruguayhin ja Länsi-Brasiliaan ja heistä tuli näiden tasavaltojen kansanomaisten luokkien esi-isiä. Heidän jälkeläisensä Paraguayssa muodostavat nykyisen Guaraninkielisen maaseutuväestön.

Guaraneja oli Paraguayssa noin 40 000 henkeä eli kymmenesosa nuoren tasavallan väestöstä vuonna 1848, jolloin Carlos Antonio Lópezin hallitus vapautti heidät syrjivästä asemasta. Heistä tuli virallisesti paraguaylaisia. Sen jälkeen heidät velvoitettiin palvelemaan armeijassa, ja heidän aiemmin suojellut maansa olivat myynnissä. 1900-luvulla guaranien eristäytyneet ryhmät tarjosivat antropologeille mahdollisuuksia tutustua kulttuuriinsa, mutta guaranien pysyvä vaikutus on Paraguaylaisten arkikielessä. Suurin osa nykyisen tasavallan asukkaista on guaranien jälkeläisiä.

huhtikuussa 2007 kahdeksansataa guarania Brasiliasta, Argentiinasta, Paraguaysta, Uruguaysta ja Boliviasta kokoontui guaranien Mannermaanikokoukseen II Porto Alegressa Brasiliassa keskustelemaan ehdotuksista guaranien itsemääräämisoikeudesta ja guaranien elinolojen yleisestä parantamisesta. Yleiskokouksen huolia olivat maan puute, ei-intialaiset ympäristön tuhoutuminen sekä guaraniperinteitä kunnioittava koulutus ja terveydenhuolto.

Katso Alsoguaraní (kieli); alkuperäiskansat; Tupi-Guarani.

bibliografia

Alfred Métraux, ”The Guaraní”, teoksessa Handbook of South American Indians, vol. 3, toimittanut Julian H. Steward (1948).

Elman R. Service, ”The Encomienda in Paraguay,” In Hispanic American Historical Review 31, no. 2 (1951): 230-252, and Spanish-Guarani Relations in Early Colonial Paraguay (1954; repr. 1971).

Guillermo Fúrlong Cárdiff, Misiones y sus pueblos Guaraníes (1962).

John Hemming, Red Gold: the Conquest of the Brazilian Indians (1978).

James Schofield Saeger, ” Survival and Abolition: The Eightenth-Century Paragyayan Encomienda, ” in the Americas: A Quarterly Review of Inter-American Cultural History 38, no. 1 (1981): 59-85.

Branislava Susnik, El rol de los indígenas en la formación y en la vivencia del Paraguay (1982-1983).