Grunge. Wu-Tang Clan. Radiohead. ”Wonderwall.”90-luvun musiikki oli yhtä jännittävää kuin monipuolistakin. Mutta mitä se kertoo aikakaudesta-ja miksi sillä on yhä väliä? Uudessa ohjelmassamme, 60 kappaletta, jotka selittävät 90-lukua, Ringer music writer ja 90-luvun selviytyjä Rob Harvilla aloittaa etsinnän vastatakseen näihin kysymyksiin, kappale kerrallaan. Seuraa ja kuuntele ilmaiseksi yksinomaan Spotifyssa. Alla on ote Episode 5: stä, joka tarkastelee Guns N’ Rosesin vuoden 1992 pianoeepoksen ”November Rain” taustatarinaa ja perintöä.”

puolueen linja—monien musiikkikriitikoiden joukossa muutenkin—on, että grunge tappoi hair Metalin. 80-luvun lopulla MTV: llä, hevikierrossa, GNR, Poison, Def Leppard, Cinderella. Saat elastaania. Saat hiuslakkaa. He saavat ainakin paljon pimuja. 90-luvun alussa MTV: llä sai Nirvanan, Pearl Jamin ja Soundgardenin. Jos tulee pimeyttä, tulee itseinho. Hair-metal knuckleheads Warrantin edesmenneellä keulahahmolla Jani Lanella oli tapana kertoa tarina siitä, kun hän käveli levy-yhtiönsä toimistoon New Yorkissa vuoden 1990 tienoilla, ja levy-yhtiön presidentin sihteerin pöydän yläpuolella on jättimäinen puhallusjuliste uudesta Warrant-albumista Cherry Pie.

mutta vuoden 1992 tienoilla Jani Lane kävelee takaisin tämän levy-yhtiön toimistoon toisen Warrant-albumin ilmestyessä, ja siellä, levy-yhtiön presidentin sihteerin pöydän yläpuolella, on jättimäinen Liisa in Chainsin Törkyjuliste. Kuten Jani Lane asian ilmaisi, ”se meni siihen pisteeseen, että se oli kuin:’ OK, jokainen 80-luvulla ilmestynyt rockyhtye oli surkea, eikä sillä ollut mitään syytä elää, eikä sen pitäisi olla tällä planeetalla, eikä he mitenkään voi mitenkään tehdä mitään kannattavaa ja elinkelpoista 90-luvulla. ’”

joten mitä Guns N’Roses, hyvin todennäköisesti suurin ja vaarallisin 80-luvun rockyhtye, tekee säilyttääkseen elinkelpoisuutensa vuonna 1991? The Use Your Illusion saga, 30-raita, kaksi ja puoli tuntia tupla albumi, kaksi puolikasta myydään erikseen, että huiput ”November Rain”, lähes yhdeksän minuutin Homeerinen eepos-joko kirjallisuuden Homer tai Simpsonit Homer—orkesteri, taustalaulajat, useita kitarasooloja, ja blockbuster $1.5 miljoonaa video, joka sisältää sekä häät ja hautajaiset. Häiden aikana alkaa sataa. Rankkasade on poikkeuksellisen raju. Kaikki juoksevat suojaan. Satunnainen häävieras sukeltaa täysillä hääkakkuun. Se vain tuhoaa kakun. Miksi hän teki niin? Mitä helvettiä on tekeillä?

Voiko Guns N’ Rosesin kanssa yhtä monta albumia myynyt yhtye myydä loppuun? Voiko yhtye, jonka breakout-kappale oli slow-dance-klassikko ”Sweet Child O’ Mine”, pehmetä? Onko ” November Rain ”paisuneessa ja orkesterimaisessa Elton John grandeur-tyylisessään petosta losangelesilaisille hiusmetallihörhöille, jotka toivat sinulle” It ’s So Easy”,” Mr. Brownstone ”ja”Paradise City”? Voiko niin armoton, egomaaninen, karkea, häijy, hetkessä ja anteeksipyytelemättömästi peruutettavissa oleva keulahahmo kuin Axl Rose koskaan mennä liian pitkälle, moraalisesti tai sonaalisesti? (Axlissa ei ole E: tä, joten ”Axl Rose” voi olla anagrammi ”suuseksille.”)

Slash, yhtyeen yhtä ikoninen kitaristi ja Axlin dramaattinen folio, kuvaili aikoinaan ”November Rainia ””bändimme hajoamisen Soundiksi”, vaikka rehellisyyden nimissä Slash kuvaili myös GNR: n cover-kappaletta” Sympathy for the Devil”, joka esiintyi vuoden 1994 Kirsten Dunst vehicle Interview With a Vampire-albumin soundtrackilla,” bändin hajoamisen Soundiksi”, ja kyseinen kappale oli itse asiassa yhtyeen hajottua. Mutta sanotaanko näin, että Slash ja basisti Duff McKagan ja ei-paljon-enää-tämän bändin kitaristi Izzy Stradlin eivät palvoneet Elton Johnia aktiivisesti samalla tavalla kuin Axl. (”November Rain ”tosin kuulostaa hirveästi samalta kuin Eltonin” Funeral for a Friend / Love Lies Bleeding.”) Ja sanotaan myös, että yksi ”November Rain” – videon hienoimmista iloista on katsoa, kun Guns N’ Rosesin jäsenet, jotka eivät ole Axl Rosea, yrittävät pitää itsensä hereillä.

laita se näin: Kolme Appetite for Destruction-yhtyeessä soittanutta henkilöä kirjoitti omaelämäkertoja: Slash, Duff ja rumpali Steven Adler. Noin 80 prosenttia kirjoista käsittelee seksiä ja huumeita. Steven Adlerin kirja on nimeltään My Appetite for Destruction: Sex, Drugs, and Guns N ’ Roses. Hän sai potkut bändistä vuonna 1990, pitkälti päihdeongelmien takia, mitä en uskalla sanoa hauskaksi, koska Stevenin Äiti Deanna Adler kirjoitti myös kirjan nimeltä Sweet Child of Mine: How I Lost My Son to Guns N’ Roses, ja tuo kirja ei ole hauska ollenkaan.

mutta loput 20 prosenttia niistä kirjoista kertoo siitä, millainen riesa Axl Rose oli, on, tulee aina olemaan.

kuunnellaksesi koko jakson klikkaa tästä ja muista seurata Spotifyssa ja tarkistaa joka torstai uudet jaksot vuosikymmenen tärkeimmistä kappaleista. Tämä ote on kevyesti muokattu selkeyden ja pituuden vuoksi.