Bahasa Indonesia: Indonesian kieli

mikä on Indonesia?

Indonesia on 1900-luvun malaijinkielinen nimi. Riippuen siitä, miten kieli määritellään ja miten sen puhujien määrä lasketaan, Malaiji-Indonesia sijoittuu nykyään maailman kielten joukossa kuudenneksi tai seitsemänneksi. Murrevariaatioilla sitä puhuu yli 200 miljoonaa ihmistä nykyisissä Indonesian, Malesian, Singaporen ja Brunein osavaltioissa. Se on myös tärkeä kansankieli Thaimaan eteläisissä provinsseissa, Itä-Timorissa ja Malaijien keskuudessa Australian Kookossaarilla Intian valtameressä. Sitä ymmärretään osissa Sulun aluetta Etelä-Filippiineillä ja jälkiä siitä on Malaijitaustaisten ihmisten keskuudessa Sri Lankassa, Etelä-Afrikassa ja muissa paikoissa.

Malaiji on vain yksi monista kymmenistä, ehkä sadoista, eri kielistä Indonesian tasavallan nykyisin miehittämällä alueella. Vuonna 1928 Indonesian kansallismielinen liike valitsi sen tulevan maan kansalliskieleksi. Sen nimi muutettiin Bahasa indonesiaksi, kirjaimellisesti:”Indonesian kieli (bahasa)”. Englanniksi kutsumme kieltä ”indonesiaksi”: ei ole oikein kutsua sitä yksinkertaisesti”Bahasaksi”.

Indonesia ei ole etäisesti sukua Englannille. Se ei myöskään ole sukua Uuden-Guinean sisämaakielille, Australian Aboriginaalikielille tai Kiinan ja Manner-Kaakkois-Aasian Sino-tiibetiläisille kielille. Indonesia kuuluu austronesialaiseen kielikuntaan, joka ulottuu Kaakkois-Aasian ja Tyynenmeren saarille. Muita tämän perheen kieliä ovat Madagaskar (puhutaan Madagaskarilla Afrikan rannikolla), Jaava (kuuluisa erittäin monimutkainen järjestelmä kunniatason puhetaso), Balinese (kieli kaunis Hindu saarella Bali), Tagalog tai Filipino (kansallinen kieli Filippiinien), ja Maori (Kieli alkuperäiskansojen polynesialaiset ihmiset Uudessa-Seelannissa). Joitakin indonesialaisia sanoja on lainattu englannin kieleen, muun muassa Yleiset sanat gong, orangoutang ja sarong sekä harvinaisemmat sanat paddy, Saago ja kapok. Lause ”juosta amock” tulee Indonesian verbistä amuk (juosta hallitsemattomasti tappaen ihmisiä umpimähkään).

toisin kuin Kiina, Indonesia ei ole tonaalinen kieli. Mitä tulee ääntämiseen, Indonesia, vaikka kaukana helppo, on suhteellisen yksinkertainen Englanti puhujille. Sitä kuvataan joskus ”agglutinatiiviksi”, mikä tarkoittaa, että sillä on monimutkainen valikoima etu-ja suffikseja, jotka liitetään perussanoihin aivan kuten esimerkiksi englannin sana” uncomfortable ”rakentuu perussanasta”comfort”. Indonesian perussanasto on Austronesialaista, mutta kieli on lainannut myös lukemattomia yleisesti käytettyjä sanoja sanskritista, Arabiasta, Hollannista, Englannista ja paikallisista kielistä, erityisesti Jaavalaisesta ja Jakartanilaisesta Malaijista.

Indonesian historia

varhaisimmista muistiin merkityistä ajoista lähtien malaiji oli ja on edelleen Sumatran ja Malaijan niemimaasta erottavan Malakan Salmen molemmilla puolilla asuvien ihmisten äidinkieli. Koska Salmi on aina ollut vilkas meritie, lukemattomat matkailijat ja kauppiaat pääsivät kosketuksiin sen kielen kanssa. Vuosisatojen kuluessa he kantoivat malaijia ympäri Indonesian saaria ja kielestä tuli laajalti käytetty lingua franca, erityisesti rannikkoalueilla. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä, miksi, 20. century, malaiji valittiin kansallinen kieli Indonesian tasavallan ja miksi se on ollut niin tärkeä rooli taonta Indonesian yhtenäisyyttä.

Malaiji on toiminut myös hovin kielenä. Se oli ilmeisesti Sumatralaisen Sriwijayan valtakunnan (800-1300-luvuilla) kieli. Se oli myös keskiaikaisista Malaijivaltioista suurimman, Malakan, kieli. Kun portugalilaiset vuonna 1511 alistivat Malakan, sen perinteet hajaantuivat laajalle ja innoittivat pienempien seuraajavaltioiden, kuten Johor-Riaun, Kelantanin ja Acehin, hovikulttuuria. Niinpä myös nykyinen Indonesia paistattelee arvovallan hehkussa, joka tarttuu kieleen, joka on peräisin vuosisatojen käytöstä alkuperäisväestön hallinnossa ja hovitaiteessa.

Malaiji on aina ollut kauppa-ja liikekieli. Keskiaikainen Malakan kaupunkivaltio, kuten renessanssin eurooppalaiset kaupunkivaltiot Genova ja Venetsia sekä nykyiset Hongkongin ja Singaporen kaupunkivaltiot, kukoistivat kaupankäynnistä. Malaijin kieltä alettiin käyttää kaupankäynnissä koko Indonesian saaristossa siinä määrin, että kielestä kehittyi erityinen, ”keitetty” muunnos, joka tuli tunnetuksi market Malaijina tai basaarimalaijina (BahasaMelayu Pasar). Tämän perinteen ansiosta Malaiji näyttää sopeutuneen voimakkaasti nykyaikaisen kaupankäynnin haasteisiin. Nykyisessä Indonesiassa Indonesian kieli on helposti elinkeinoelämän valtakieli varsinkin keski-ja ylätasolla (paikalliset kielet hallitsevat maaseudun markkinataloudessa).

kun Islam tuli Indonesian alueelle, se levisi kauppareittejä pitkin ja rannikon kauppakaupunkien kautta, joissa käytettiin malaijia. Malaiji yhdistyi islamiin ja sillä oli keskeinen rooli islamin nousussa saariston enemmistöuskonnoksi. Malaiji oli myös laajimmin käytetty kieli kristinuskon levittämisessä erityisesti Itä-Indonesian nykyisillä, pitkälti Kristillistyneillä alueilla. Toisin sanoen Islam ja kristinusko auttoivat levittämään malaijia, ja Malaiji auttoi levittämään islamia ja kristinuskoa. Vakiintuneella uskonnolla on tärkeä asema Indonesian tasavallassa – keskushallinnossa on jopa vaikutusvaltainen uskonnon osasto. Nykyään Indonesian kieli yhdistetään islamin ja kristinuskon” moderneihin ” uskontoihin ja osallistuu niiden sosiaaliseen arvovaltaan ja hengelliseen voimaan.

1600-luvulta lähtien, kun Indonesian saaret vähä vähältä joutuivat Alankomaiden hallintaan, eurooppalaiset hallitsijat alkoivat käyttää malaijia tärkeimpänä hallituksen ja kansan välisen viestinnän välineenä. Toisin kuin monissa muissa siirtomaissa, Indonesiassa eurooppalaisten hallitsijoiden kieltä ei pakotettu paikalliseen väestöön. Vain pieni indonesialaisten alkuperäisasukkaiden eliitti on koskaan oppinut hollannin kielen, ja näin ollen malaiji, joka on edelleen hyvin vähemmistökieli Intiassa, oli ratkaisevan tärkeä siirtokunnan sujuvalle hallinnolle. Kun japanilaiset hyökkäsivät Alankomaiden Itä-Intiaan vuonna 1942, yksi heidän ensimmäisistä toimenpiteistään oli Hollannin kielen käytön kieltäminen. Koska hyvin harvat indonesialaiset osasivat Japania, malaijia (jota nykyään kutsutaan indonesiaksi) oli käytettävä hallinnossa vielä laajemmin ja intensiivisemmin kuin se oli ollut hollantilaisten alaisuudessa. Tämän ansioluettelon avulla, jota on käytetty nykyaikaisessa hallinnossa, Indonesia omaksui helposti ja luontevasti virallisen kielen ja hallituksen kielen aseman tasavallan aikana. Nykyään kaikki hallituksen liiketoiminta: lainsäädäntö, hallinto, oikeus, puolustus, koulutus, kansallinen kehitys ja niin edelleen suoritetaan kokonaan indonesiaksi.

suuri osa Indonesian modernista arvovallasta tulee sen roolista maan kansallismielisessä liikkeessä. Vuosisadan alkuvuosina malaiji ei kuitenkaan ollut ilmeinen tai yksimielinen valinta alkuperäiskansojen kulttuurisen ja poliittisen herätyksen kieleksi silloisessa Alankomaiden Itä-Intiassa. Aluksi nationalismi ilmeni yhtä paljon Hollannin eli Indonesian paikallisten kulttuurien kielten kautta kuin malaijin kautta. Vasta vuonna 1928 nuorten kongressissa Muotoillun kuuluisan Nuorisolupauksen (sumpa Pemuda) myötä nimi ”Indonesia” otettiin virallisesti käyttöön ja kieli julistettiin Indonesian etevimmäksi kieleksi sekä kansallisen yhtenäisyyden kieleksi. Kun indonesialaiset nationalistit nousivat Japanin miehityksen varjosta vuonna 1945 julistamaan itsenäistä tasavaltaa, julistettiin itsenäisyysjulistus Indonesiassa. Sekä Pancasilan valtiofilosofia että perustuslaki oli kehystetty indonesiaksi. Tasavallan voitto vallankumouksessa (1945-1949) vahvisti kielen arvostusta ja antoi sen kehitykselle pysäyttämättömän sysäyksen.

Indonesian nykyiset tehtävät

indonesialaiset ovat ylivoimaisen kaksikielisiä, itse asiassa monet osaavat hyvin kolme neljästä kielestä. Useimmat oppivat varhaislapsuudessa ainakin yhden maan monista paikallisista kielistä ja oppivat myöhemmin Indonesiaa koulussa tai kaupunkien kaduilla tai televisiosta ja radiosta. Ei ole selvää, kuinka monet ihmiset oppivat Indonesian lapsenkengissä kuin heidän ensimmäinen kieli, mutta aamunkoitteessa 21. vuosisadalla se ei voi olla alle 20% maan väestöstä, ja tämä prosenttiosuus kasvaa tasaisesti. Indonesiaa käytetään eniten suurten kaupunkialueiden nykyaikaisessa ympäristössä. Paikalliset kielet ovat yleensä hallitsevia maaseudulla ja pienissä kaupungeissa, ja niitä käytetään eniten kodeissa, pelloilla ja toreilla.

Indonesia on oppilaitosten opetusväline kaikilla tasoilla koko maassa. Tasavallan alkuvuosina paikallisia kieliä käytettiin edelleen paikoitellen opetusvälineenä kansakoulun ensimmäisinä vuosina, mutta tämä käytäntö on nyt lähes kokonaan kadonnut. Kouluissa ja yliopistoissa suurin osa oppikirjoista on Indonesiankielisiä, mutta korkea-asteella, erityisesti pitkälle erikoistuneilla kursseilla ja edistyneellä opintotasolla, myös englanninkielisiä oppikirjoja käytetään laajalti.

vaikka Englannin-ja kiinankielisiä sanomalehtiä on useita, niiden levikki on suhteellisen pieni ja Indonesia on ylivoimaisesti hallitseva kieli maan printtimediassa. Indonesian kotimainen Palapa-satelliittijärjestelmä tuo television lähes jokaiseen maan kolkkaan. Lukuun ottamatta joitakin englanninkielisiä uutislähetyksiä ja pientä määrää alueellisia kulttuuriohjelmia, kotimaiset ohjelmat ovat kokonaan Indonesiankielisiä, ja lähes kaikki ulkomaalaistaustaiset ohjelmat dubataan indonesiaksi tai niillä on Indonesiankielisiä alaotsikoita. Samoin Indonesian hallitsee hyvin monipuolinen ja vilkas alalla radiolähetykset, vaikka on olemassa pieni määrä erikoisohjelmia Englanti ja joillakin paikallisilla kielillä.

politiikassa, hallinnossa ja oikeuslaitoksessa Indonesia on ainoa virallinen kieli. Se on lainsäädännön, poliittisen kampanjoinnin, kansallisen ja paikallisen hallinnon, tuomioistuinkäsittelyn ja armeijan kieli. Joissakin tapauksissa tuomarit saattavat viitata vanhoihin sääntöihin ja oikeuden pöytäkirjoihin hollanniksi auttaakseen heitä tekemään päätöksensä. Joillakin maaseutualueilla, esimerkiksi jaavan sisämaassa ja Länsi-Papuan vuoristossa, paikallisilla kielillä voi olla myös merkitystä hallinnossa ja hallituksen politiikan edistämisessä.

Indonesiassa on säkenöivä valikoima perinteisiä sanataiteita (runoutta, historiallisia kertomuksia, romansseja, draamaa jne.), jotka ilmaistaan paikallisilla kielillä, mutta modernit genret ilmaistaan pääasiassa Indonesian kautta. Nykykirjallisuus (romaanit, novellit, näyttämönäytelmät, vapaamuotoinen runous jne.) on kehittynyt myöhäisvuosista 19. century ja on tuottanut sellaisia kansainvälisesti tunnettuja henkilöitä kuin kirjailija Pramoedya Ananta Toer, dramatisti W. S. Rendra, runoilija Chairil Anwar ja elokuvaaja Garin Nugroho. Indonesia on myös kieli kansakunnan reipas, kekseliäs populaaritaiteen: TV melodraama ja komedia, pop-romaaneja, suosittuja lauluja, sarjakuvia ja sarjakuvia.

Indonesia hallitsee myös modernin liike-elämän kielenä. Sanomattakin on selvää, että yrityksissä, joissa on mukana ulkomailla työskentelevää henkilöstöä tai kansainvälisiä liiketoimia, käytetään laajalti englantia, japania, Kiinaa ja muita vieraita kieliä, usein rinnakkain Indonesian kanssa. Ruohonjuuritasolla maan tuhansilla kylämarkkinoilla Indonesian merkitys on vain marginaalinen, ja paikalliset kielet ovat edelleen vallalla.

ottaen huomioon Indonesian poikkeuksellisen moninaisuuden ei ole helppoa nähdä, vielä yli puoli vuosisataa itsenäistymisen jälkeen, mitä indonesialaisilla on yhteistä – mikä määrittelee Indonesian kansakunnaksi. Ehkä ennen kaikkea maan yhtenäisyys ja identiteetti kumpuavat sen kansallisesta kielestä. Separatististen liikkeiden ilmaantuminen presidentti Soeharton kaaduttua vuonna 1998 muistuttaa meitä siitä, että kansallismieliset pyrkimykset yhtenäisyyden ja yhteisen identiteetin luomiseksi ovat edelleen kesken ja että Indonesian kieli voi olla myös separatistisen aktivismin kieli, kuten se on ollut niinkin erilaisilla alueilla kuin Itä-Timorissa, Acehissa ja Länsi-Papuassa.

Standardikieli ja Muunnelma

Indonesia on hyvin monimuotoinen kieli, mutta sillä on yleisesti tunnustettu vakiomuoto, jota käytetään muodollisessa diskurssissa maan toisesta päästä toiseen. Tämä vakiomuoto on saanut alkunsa pääasiassa Itä-Intian siirtomaahallitsijoiden vuonna 1917 perustamasta Balai Pustaka-kustantamosta. Balai Pustakan arvonimiä käytettiin (ja käytetään edelleen) laajalti kouluissa. Balai Pustakan hollantilainen ja indonesialainen henkilökunta antoi kirjojensa ja lehtiensä kielen muokkaamisessa etusijan Keski-Sumatran muodolliselle, kirjalliselle Malaijille eikä katujen, markkinoiden ja suosittujen julkaisujen hyvin vaihtelevalle ja suolaiselle kielelle koko maassa.

toisen maailmansodan aikana Indonesian japanilaiset hallitsijat perustivat Kielikomission (Komisi Bahasa), jonka tarkoituksena oli luoda uusia termejä ja systemaattisesti kehittää Indonesiaa maanlaajuiseksi hallinnon ja modernin teknologian kieleksi. Itsenäistymisen jälkeen Kielikomissio kävi läpi useita inkarnaatioita, jotka huipentuivat vuonna 1975 kielen kehittämiskeskuksen (Pusat Pembinaan dan Pengembangan Bahasa, lyhennettynä yleensä Pusat Bahasa) perustamiseen hallituksen kansallisen koulutuksen osaston alaisuuteen. Kielen Kehittämiskeskus jatkaa Indonesian kielen tutkimusta, luo uusia termejä ja tukee kielen standardointia ja leviämistä. Sen aloitteiden joukossa on ollut standardioppi Tata Bahasa Baku Bahasa Indonesia (Indonesian Standardioppi, 1988) ja standardisanakirja Kamus Besar Bahasa Indonesia (Indonesian kattava sanakirja, 1988). Se on rohkaissut ihmisiä käyttämään virallisesti hyväksyttyä virallista Indonesian tyyliä, jota edistetään iskulauseella Gunakan Bahasa Indonesia yang baik dan benar (käytä hyvää ja oikeaa indonesialaista).

korkea-arvoisten virkamiesten tavasta käyttää Indonesiaa ja hallituksen asiakirjoista löytyy myös koko maassa jäljiteltyjä malleja. Myös printtimedia ja televisio ovat mallien keskeisiä lähteitä. Maan ”vakavasti otettavat” Sanoma-ja aikakauslehdet, kuten päivälehdet Kompas ja Republika, sekä viikoittaiset uutislehdet Tempo ja Gatra, ovat todellakin ottaneet asiakseen luoda uusia termejä ja viljellä innovaatioita muodolliseen tyyliin.

kaikkien kielten tapaan Indonesiassa esiintyy murrevaihtelua. Tärkein murrejako on Malesiassa, Singaporessa ja Bruneissa puhuttava Pohjoinen murre (nykyiseltä nimeltään Malaiji tai Malaiji) ja Indonesiassa puhuttava eteläinen murre. Eteläinen muunnos voidaan puolestaan jakaa kahteen laajaan murrealueeseen, läntiseen ja itäiseen, joissa kummassakin on hieman erilaisia stressi-ja intonaatiomalleja sekä joitakin eroja sanastossa. Läntistä muunnosta puhutaan koko Sumatralla, Kalimantanissa, Jaavalla, Balilla, Lombokissa, Sumbawassa ja suurimmassa osassa Sulawesia. Itäistä muunnosta, josta käytetään usein karkeasti ja kansanomaisesti nimitystä Ambonilainen malaiji, puhutaan Sulawesin pohjoisosissa, Malukun saarilla, Floresissa, Timorissa ja Länsi-Papuassa. Sekä läntisten että itäisten murrealueiden sisällä on paikallisten kielten vaikutuksen muovaamia paikallismurteita. Helposti tunnistettavia pienempiä murteita ovat muun muassa Pohjois-Sumatran Batak-kansan, Länsi-Sumatran Minangkabau-kansan, Jakartan kansan, jaavalaisten, balilaisten ja monien muiden murteet.

Indonesiassa näkyy myös dramaattisia eroja rekisterissä ja tyylissä. Kuten kaikissa nykykielissä, muodollisen ja epävirallisen käytön välillä on yleinen kontrasti. Muodollista Indonesiaa käytetään eniten kirjoittamisessa, julkisissa puheissa ja opetuksessa. Sille on ominaista koko liitteiden kirjo ja laaja, monipuolinen sanasto, jossa esiintyy paljon esoteerisia termejä vieraista tai klassisista kielistä. Epävirallista Indonesiaa käytetään keskustelussa, ja sille on ominaista tiettyjen liitteiden, erityisesti etuliitteen ber -, pudottaminen ja idiomien liberaali lainaaminen paikallisista kielistä. Epävirallinen käyttö sulautuu street slangiin tai nuorten slangiin, jota maustavat hiukkaset, kuten dong, deh ja sih, sarkastiset tai humoristiset lyhenteet, tahalliset ’väärinkäsitykset’ sanoista ja paikallisista kielistä lainatut komponentit, kuten Jakartanilainen verbal suffix –in ja Jaavan ensimmäisen persoonan agentti pronomini tak. Jakartan prokem-slangi, joka alkoi katulasten ja kovisten salakielenä, on tullut nuorten trendipuheeseen kautta maan, antaen arkivaluuttaa sellaisille sanoille kuin bokap (isä, muunnos bapakista), doi (she/he, muunnos diasta) ja ogut (I/me, muunnos gua: sta). Joidenkin ihmisten puheessa koodinvaihto on normi lakkaamattomalla hyppelyllä Indonesian ja alueellisen kielen välillä tai (koulutetun keskiluokan keskuudessa) Indonesian ja englannin välillä.

Indonesian kirjoitus-ja kirjoitusasu

varhaisimmat malaijinkieliset merkinnät ovat kiveen kaiverrettuja kirjoituksia, joissa käytetään Intian alkuperäisiltä kirjaimistoilta peräisin olevaa tavukirjoitusta. Islamin tullessa 1400-ja 1500-luvuilla malaijia alettiin kirjoittaa arabialaisella kirjaimistolla. Jawi-kirjaimistoksi (huruf Jawi) tai Arabi-Malaijinkieliseksi kirjaimistoksi (huruf Arab-Melayu) kutsuttua käsikirjoitusta käytetään nykyään edelleen Malesiassa ja Bruneissa muutamissa julkaisuissa, erityisesti Kuala Lumpurin päivälehdessä Utusan Melayussa.

Indonesiassa malaijia alettiin kirjoittaa roomalaisella tai latinalaisella kirjaimistolla 19. luvulla, ja 1900-luvun alkuvuosina se oli tehokkaasti syrjäyttänyt Jawi-käsikirjoituksen. Aluksi oikeinkirjoitus malaiji oli kaoottinen, mutta lopulta se vakiintui, lähinnä jälkeen yleissopimukset Hollannin oikeinkirjoitus. Tähän kirjoitusasuun tehtiin pieniä muutoksia vuonna 1947 (niin sanottu Soewandi-kirjoitusasu), ja vuonna 1972 toteutettiin perusteellinen uudistus, jota kutsuttiin päivitetyksi ja Parannelluksi kirjoitusasuksi (Ejaan Yang Disempurnakan). Jälkimmäinen uudistus oli merkittävä, koska siinä yhdistettiin muutamin pienin eroin kielen indonesialaisten ja malesialaisten muunnosten kirjoitusasu. Lisää eroista Indonesian kirjoitusasu ennen ja jälkeen vuoden 1972 KS.alla oleva tekstiruutu s. 726.

valtava määrä lyhenteitä ja lyhenteitä käytetään virallisissa yhteyksissä sekä arjessa Indonesiassa. Nämä on kuvattu lyhyesti laatikossa s.1089.

FROM: George Quinn, the Learner ’s Dictionary of Today’ s Indonesian. Sydney :Allen & Unwin 2001 ISBN 1864485434