Led Zeppelin
Prehistory and Founding Edit
the beginnings can be traced back to the British band The Yardbirds. Jimmy Page soitti ensin sähköbassoa, sitten sähkökitaraa siellä vuodesta 1966. Jeff Beckin ja myöhemmin Keith Relfin ja Jim McCartyn lähdettyä yhtyeestä Page ja jäljelle jäänyt basisti Chris Dreja perustivat uuden yhtyeen.
Page oli alun perin suunnitellut kiinnittävänsä Procol Harumin rumpalit B. J. Wilson ja Terry Reid, mutta molemmat hylkäsivät hänet. Jälkimmäinen suositteli Robert Plantia, joka oli aiemmin toiminut Hobbstweedle-yhtyeen vokalistina. Jälkimmäinen ehdotti rumpaliksi John Bonhamia, joka oli jo soittanut hänen kanssaan Band Of Joy-yhtyeessä. Kun myös Dreja lähti yhtyeestä, he tekivät sopimuksen John Paul Jonesin kanssa. Näin Uusi näyttelijäkaarti oli valmis. Vaikka Page oli ainoa entinen Yardbirdsin jäsen, yhtye esiintyi alun perin nimellä The New Yardbirds syyskuussa 1968, sillä Yardbirdsin nykyiset sopimukset oli täytettävä, ja nimi vaihtui vasta myöhemmin Skandinaviassa tehdyn minikiertueen jälkeen.
suuri vaikutus nimeämiseen on The Whon rumpalin Keith Moonin ansiota. Vuonna 1966, Jeff Beck B-puolen Beck ’ s Boleron äänityksen aikana (jossa Page ja John Paul Jones tekivät yhteistyötä), hänen kerrotaan sanoneen, että Pagen ympärillä oleva yhtye ”syöksyisi maahan kuin leadenin ilmalaiva” (”the band will go over like a lead zeppelin”). Yhtye otti tämän nimen käyttöön lopulta lokakuussa 1968. Koska englannin kielessä sana lead tarkoittaa sekä verbiä johtaa (”johtaa”) että substantiivia lead (”johtaa”), tuottaja Peter Grantin ehdotuksesta a poistettiin oikean ääntämyksen selventämiseksi, jotta” paksu amerikkalainen ”ei lausuisi sitä”leedinä”.
esikoisalbumi: Led Zeppelin Edit
ensimmäisellä Yhdysvaltain kiertueella talvikuukausina 1968/69 Led Zeppelin toimi aluksi Vanilla Fudgen, Iron Butterflyn, Alice Cooperin ja Country Joe and the Fishin lämppärinä.
samoihin aikoihin yhtye solmi sopimuksen Atlantic Recordsin kanssa ja äänitti studiossa vain 30 tunnissa debyyttialbuminsa Led Zeppelin, joka julkaistiin 12. Se julkaistiin tammikuussa 1969. Jo debyyttialbumilla yhdisteltiin eri musiikkigenrejä: bluesista tulevat vaikutteet ovat selvästi kuultavissa, kun taas Good Times Bad Times ja Communication Breakdown-yhtyeillä on huomattavasti kovempi soundi. Kappaleissa Black Mountain Side ja Babe I ’ m Gonna Leave You sen sijaan aineksia folkista ei voi erehtyä. Arvostelut olivat aluksi vaihtelevia, vain jälkikäteen albumi sai pääosin positiivisia arvioita musiikkilehdistössä. Nykyään sitä kutsutaan ”hard rockin ja heavy metalin kehityksen käännekohdaksi”. Albumi nousi Britannian listan kuudennelle sijalle ja merkitsi Led Zeppelinin uran alkua. Äänityskustannukset olivat vain 1 800 puntaa, mutta albumi tuotti noin 3,5 miljoonaa puntaa.
huhtikuussa 1969 he lähtivät jälleen Pohjois-Amerikkaan. Debyyttialbumi oli nyt hyvin suosittu yhdysvaltalaisilla radiokanavilla, minkä seurauksena suosio kasvoi huomattavasti ja myynti kasvoi, niin että albumi pääsi Billboardin listoilla sijalle 10.
manageri Peter Grantia pidetään merkittävänä tekijänä yhtyeen menestyksen kehityksessä. Hän oli johtanut The Yardbirdsiä jo vuodesta 1966 ja neuvotellut myös Led Zeppelinin kanssa sopimuksia, mikä vaikutti kaupalliseen menestykseen. Hän pyrki myös keskittymään Yhdysvaltain etappeihin jo varhaisessa vaiheessa. Pages pystyi alusta asti rakentamaan Yardbirds-sitoutumisensa kautta sen suosion varaan, jonka yleisö yhä muisti.
Euroopassa läpimurtoa sen sijaan kesti hieman kauemmin odottaa. Vaikka Englannissa saavutettiin menestystä viiden live-esiintymisen jälkeen BBC: n radioasemilla maalis-kesäkuussa 1969, reaktiot Euroopan mantereella olivat aluksi hyvin hillittyjä. Esimerkkinä tästä on Led Zeppelinin esiintyminen ARD: n broadcast Beat-klubilla: maaliskuun lopussa 1969 kappaleet Babe I ’ m Gonna Leave You ja You Shook Me äänitettiin muun muassa Radio Bremenin studioilla. Beat Clubin tuottajat eivät kuitenkaan olleet vaikuttuneita yhtyeen esityksistä, joten nauhoitettua materiaalia ei aluksi lähetetty. Vasta kun kappale Whole Lotta Love tuli suosituksi Saksassa keväällä 1970, nauhoitetusta kuvamateriaalista tehtiin videopätkä. Klippi lähetettiin 28. maaliskuuta 1970 Beat-Klubi 53: ssa ja mukana oli Whole Lotta Loven studioversio. Alkuperäisen äänitteen ääniraitoja ei käytetty.
yhtyeen kannalta epäonnistuneiden beat-klubikokemusten ja kahden aikaisemman televisioesiintymisen jälkeen Tanskassa ja Ranskassa maaliskuussa 1969 yhtye ja johto päättivät pysyä tulevaisuudessa kaukana television mediasta. Jimmy Pagen mukaan he tulivat negatiivisten TV-kokemusten jälkeen siihen tulokseen, etteivät he sovi asemien ”pop-formaattiin” eivätkä ymmärtäneet esittää Led Zeppelinin kaltaista uutta yhtyettä sopivasti. Tämän seurauksena yhtye keskittyi lähes yksinomaan albumeihin ja live-esiintymisiin.
tie menestykseen
toinen albumi, yksinkertaisesti nimeltään Led Zeppelin II, noudatti samaa tyyliä kuin debyytti. Se sisältää muun muassa Heartbreakerin ja Whole Lotta Loven, joille on ominaista tarttuvat kitarariffit. Kannessa käytettiin vanhaa ryhmäkuvaa, jossa oli Punainen paroni. Albumi nousi sijalle yksi Yhdysvaltain listoilla, jossa se syrjäytti The Beatles-albumin Abbey Roadin. Rolling Stone kuvaili Pagea” ehdottomaksi ykköseksi raskaimmaksi valkoiseksi blueskitaristiksi ” musiikillisen esiintymisensä vuoksi.
osana Euroopan kiertuetta yhtye piti neljä ensimmäistä konserttia Saksassa keväällä 1970, alkaen esiintymisestä Münchenin Circus-Krone-Baussa maaliskuun 8. Kiertueen, kuten myös kaikki myöhemmät esiintymiset Saksassa, järjesti konserttitoimisto Lippmann & Rau.
kolmannen Led Zeppelin III-albumin kappaleet ovat Pagen kirjoittamia, ja ne suunnitellaan Bron-Yr-Aurissa (Golden Hill), syrjäisessä maalaistalossa ilman sähköä Walesissa. Tämä johti akustisempaan soundiin, joka sai vahvoja vaikutteita kelttiläisestä musiikista ja kansanmusiikista ja paljasti Jimmy Pagen musiikillisesta monipuolisuudesta uuden puolen, kuten esimerkiksi Gallow ’ n Polessa ja Tangerinessa voi kuulla. Avausraitana on Siirtolaislaulu, johon Robert Plant inspiroitui Saarikiertueella kesällä 1970. Myös kappaleet Bron-Yr-Aur (myöhemmin julkaistu fyysisellä graffitilla) ja Bron-Yr-Aur Stomp (levyn kannessa virheellisesti Bron-Y-Aur Stomp) on nimetty paikan mukaan. Albumin päättää hatunnosto (Roy) Harperille, joka on kunnianosoitus brittiläiselle laulaja-lauluntekijä Roy Harperille. Lokakuuta 1970 julkaistu albumi.
World fame Edit
onnistuneiden Pohjois-Amerikan ja Japanin kiertueiden jälkeen kesällä 1971 yhtyeen neljäs albumi, nimeltään only with four cryptic symbols (
), julkaistiin marraskuussa. Tämä äänite tuli tunnetuksi nimillä Led Zeppelin IV tai neljä symbolia. Avausraidalla Black Dog yhtye loi hard rock-kappaleen, joka korostaa sekä Plantin laulua että kitaristi Pagen ja rumpali Bonhamin musiikillisia kykyjä. Rock And Roll todistaa hard rockin tyylillisestä alkuperästä 1950-ja 1960-lukujen rock’ n ’rollissa. vastoin yleistä väitettä, että rumpujen groove alussa perustuu Good Golly Miss Molly-nimeen, se on Little Richards Keep-A-Knockin’, joka toimi mallina. Levyn keulakuva on rockballadi Stairway to Heaven, joka lienee yhtyeen tunnetuin kappale. Tunnettuja kappaleita ovat folk rock-kappale Going to California sekä balladi The Battle of Evermore, joka sisältää Robert Plantin ja Sandy Dennyn lauludueton (Fairport Convention). Levy äänitettiin enimmäkseen Headley Grangessa, syrjäisessä maalaistalossa Hampshiressa. Albumi sai paitsi positiivisia arvosteluja, myös myi erittäin hyvin. Tähän mennessä albumia on myyty pelkästään Yhdysvalloissa 23 miljoonaa kappaletta. Tämä tekee siitä yhden neljästä eniten myydystä albumista siellä.
vuonna 1972 seurasi kolme lyhyttä kiertuetta, joilla yhtye pääsi esiintymään Australian ja Uuden-Seelannin lisäksi jälleen Yhdysvalloissa ja Japanissa. Tällä ja myöhemmällä Yhdysvaltain kiertueella muusikot matkustivat omalla koneellaan, Boeing 720-koneella. Kahden Sveitsin Montreux ’ ssa pidetyn esiintymisen jälkeen alkoi marraskuussa neljän kuukauden mittainen Britannian-kiertue.
Euroopan kiertueen jälkeen maaliskuussa 1973 seurasi viides albumi Houses of the Holy ja menestyksekäs Yhdysvaltain kiertue. Kiertueen kolmessa viimeisessä konsertissa New Yorkin Madison Square Gardenissa tehtiin suuri osa vuonna 1976 julkaistun The Song Remains the Same-konserttielokuvan elokuva-ja äänitallenteista sekä samanniminen soundtrack. Konserttielokuvan työstäminen jatkui syksyllä.
vuonna 1974 Led Zeppelin perusti oman levy-yhtiön Swan Song Records, joka on Atlantic Recordsin alainen. Yhtyeen lisäksi myös Bad Company, The Pretty Things ja Maggie Bell allekirjoittivat levytyssopimuksen. Logon suunnittelussa käytettiin William Rimmerin kuva-iltaa, Fall of Day (1869), joka kuvasi Apolloa tai Ikarosta. Logo on painettu moniin faniartikkeleihin.
neljä muusikkoa levytti ensimmäisen tupla-albuminsa Physical Graffiti vuonna 1974. Albumi julkaistiin keväällä 1975 ja se sisältää sekä uusia että aiemmin kirjoitettuja kappaleita, jotka jäivät kolmen viimeisen albumin sessioista yli. Yksi albumin tunnetuimmista ja suosituimmista kappaleista live-yleisön kanssa on Kashmir, jossa muusikot ottivat itämaisia vaikutteita. Heidän omien lausuntojensa mukaan viides raita Trampled Under Foot Plants on Led Zeppelinin suosikkikappale.
kiertueen jatkojärjestelyt
vuoden 1975 alussa toinen Yhdysvaltain-kiertue. Kahden vuoden keikkailun jälkeen yhtye piti myös viisi konserttia yhteensä 85 000 katsojan edessä Lontoon Earls Court-Messukeskuksessa, jonka tallenteet julkaistiin myöhemmin DVD: llä.
saman vuoden elokuussa, juuri ennen suunniteltua stadionkiertuetta Yhdysvaltoihin, Plant joutui vaimonsa kanssa Rodoksella auto-onnettomuuteen, jossa Plant mursi nilkkansa. Koska kiertueen aloittaminen oli mahdotonta, yhtye päätti alkaa työstää uutta albumia. Seitsemännen studioalbuminsa äänityksen aikana Plant joutui istumaan pyörätuolissa tai nojatuolissa Musicland-studioilla Münchenissä.
loppusyksystä 1976 julkaistiin lopulta kappale Remains the Same yhdessä soundtrackin kanssa. Vaikka konserttitaltioinnit olivat jo vuodelta 1973, jäi elokuva Led Zeppelinin live-esiintymisten ainoaksi dokumentiksi yli 20 vuoden ajaksi. Livetallenteiden välissä on psykedeelisiä pitkän elokuvan jaksoja ja kohtauksia backstage-alueelta.
vuonna 1977 seurasi toinen laaja Yhdysvaltain-kiertue, joka sekin myytiin loppuun muutaman päivän kuluttua sen julkistamisesta. Tällä kiertueella yhtye soitti kuusi loppuunmyytyä konserttia yksi toisensa jälkeen New Yorkin Madison Square Gardenissa noin 20 000 hengen yleisön edessä. Hieman ennen kiertueen päättymistä – yhtyeellä oli edessään seitsemän täysin loppuunmyytyä konserttia–Plant sai tiedon, että hänen viisivuotias poikansa Karac oli kuollut virusinfektioon 26.heinäkuuta. Tämän jälkeen kiertue peruttiin.
tämän välikohtauksen jälkeen kesällä 1977 yhtye palasi yhteen harjoituksiin Walesiin vasta toukokuussa 1978, jolloin alettiin työstää uutta albumia. Yhtyeen kahdeksas albumi ”Through the Out Door” äänitettiin marraskuussa Polar-studioilla Tukholmassa. Elokuvan julkaisupäivä oli elokuussa 1979, kahden yli 100 000 katsojan edessä kummassakin Knebworthin festivaalilla Stevenagessa.
jo festivaalin aikana Peter Grantin ja festivaalin promoottorin Freddy Bannisterin välille syntyi jännitteitä todellisesta yleisömäärästä, joka sopimussopimuksen mukaan oli osasyy maksettavien rojaltien laskemiseen. Lupa oli voimassa 100 000 katsojaa kohden. Bannisterin ja Stevenagen paikallisten viranomaisten ensimmäisen festivaalipäivän jälkeen antamien vahvasti ristiriitaisten tietojen vuoksi Grant asetti oman henkilökuntansa sisäänkäynneille ennen toista konserttia määrittääkseen todellisen kävijämäärän. Festivaalin jälkeen Grant myös antoi Nassaussa toimivalle riippumattomalle instituutille tehtäväksi määrittää yleisömäärät ilmakuvien perusteella. Lopulta Bannisterin lukemat (104 000 katsojaa 4.elokuuta ja 40 000 11. elokuuta) olivat ristiriidassa Grantin lukujen kanssa (218 000 4. elokuuta ja 187 000 11. elokuuta). Riita päättyi Freddy Bannisterin vetäytymiseen promootioliiketoiminnasta ja hänen yrityksensä Tedoar Ltd: n konkurssiin.
John Bonhamin kuolema ja yhtyeen hajoaminen
in 1980 Led Zeppelin teki Euroopan-kiertueen, joka vei heidät 14 kaupunkiin saksankielisessä maailmassa sekä Belgiaan ja Alankomaihin, mukaan lukien Dortmund, Köln, Bryssel, Rotterdam, Bremen ja Hannover.Esityksen aikana 26. Kesäkuussa 1980 Page jäi Wiener Stadthallessa sähikäisen alle. Tämän jälkeen yhtye poistui lavalta ja palasi vasta, kun tekijä, opiskelija, oli tunnistettu. Myös konsertti Nürnbergin Messehalle A: ssa 27.kesäkuuta 1980 jouduttiin perumaan ennenaikaisesti vain kolmen kappaleen jälkeen, koska rumpali Bonham lyyhistyi kesken soittamisen. Tätä seurasi vielä kuusi konserttia Zürichissä, Frankfurtissa, kahdesti Mannheimissa, Münchenissä ja Berliinissä. Esitys Berliinin Jääurheiluhallissa 7. Heinäkuun piti olla viimeinen Led Zeppelinin Konsertti 27 vuoteen.
John Bonham löydettiin 25.syyskuuta kuolleena sängystään Pagen kotoa Windsorista. Hän oli tukehtunut nukkuessaan oksennukseensa, minkä arvioitiin yleisesti johtuvan liiallisesta alkoholinkäytöstä. Jäljelle jääneet yhtyeen jäsenet päättivät tämän jälkeen hajottaa Led Zeppelinin. Joulukuuta 1980 lehdistötiedotteessa, että heidän ei ollut mahdollista pelata ilman Bonhamia.
Projects 1980–1990edit
sopimusvelvoitteiden vuoksi Atlantic Recordsille, yhtyeen omalle levymerkille joutsenlaulu joutui vielä julkaisemaan studioalbumin. Tämän jälkeen Jimmy Page kokosi viimeisen Led Zeppelin-albumin Coda aiemmin julkaisemattomista live-ja studioäänityksistä vuosilta 1969-1978. Se julkaistiin marraskuussa 1982.
vuonna 1981 Pages ja Plants muodostivat lyhytaikaisen yhteistyön Yes-yhtyeen Chris Squiren ja Alan Whiten kanssa nimellä XYZ (Ex Yes Zeppelin), mutta tästä ei kehittynyt pitkäaikaista sitoutumista. Osa kappaleideoista ilmestyi myöhemmin bootleg-versiona sekä The Firmin ja Yesin albumeilla.
vuonna 1984 ilmestyi the Honeydrippers, Vol. 1 on samannimisen yhtyeen ainoa albumi, joka perustettiin vuonna 1981 Robert Plantin projektina. Hänen tavoitteenaan oli palata musiikillisille juurilleen ajalta ennen Led Zeppeliniä: Blues, rock ’ N ’ Roll ja R&B. Jimmy Pagen lisäksi yhtyeeseen kuuluivat muun muassa Jeff Beck, Nile Rodgers (chic), Robbie Blunt, Andy Sylvester (Savoy Brown).
vuonna 1985 jäljellä olleet Led Zeppelin-yhtyeen jäsenet esiintyivät Live Aidissa nimellä ”Plant, Page and Jones” Phil Collinsin soittaessa rumpuja. Esitys oli katastrofi. John Paul Jones saapui paikalle niin myöhään, että yhtyeellä oli vain tunti aikaa harjoitella. Lisäksi Robert plantilla oli ylirasituksesta johtuvia ääniongelmia. Yhtye oli niin tyytymätön esiintymisensä laatuun, ettei suostunut julkaisemaan vastaavaa materiaalia osana virallista 4 DVD: n Live Aid-sarjaa, joka julkaistiin vuonna 2004. Sen sijaan he lahjoittivat omasta pussistaan Sudanin apua.
Kasvi sanoi vuonna 1988:
”se oli kamalaa. … Olin käheä, minulla oli kolme keikkaa juuri ennen Live Aidia. Harjoittelimme iltapäivällä, ja kun menin lavalle, ääneni oli jo pitkään poissa.”
Phil Collins kuvaili marraskuussa 2014 esitystä ”katastrofiksi”:
”Robert ilahtui nähdessään minut, mutta Jimmy ei… En ollut tervetullut. Jos voisin, olisin lähtenyt. … Se oli katastrofi. Robertin ääni oli loppu ja Jimmyn täysin. Se ei ollut minun vikani, se oli paskaa.”
toukokuussa 1988 he esiintyivät John Bonhamin pojan Jason Bonhamin kanssa entisen levy-yhtiönsä Atlantic Recordsin 40-vuotisjuhlissa.
1990-luvun alun Jimmy Page palasi studioon ja miksasi vähitellen kaikki vanhat levyt digitaalisesti.
kesällä 1994 Page ja suunnitelmat televisioesiintymisestä osana MTV Unplugged-sarjaa tulivat yhteen Lontoossa. Vanhoja Led Zeppelinin kappaleita sovitettiin uudelleen Arabimuusikoiden ja London Metropolitan Orchestran kanssa. Yleinen reaktio vastaavan MTV: n ohjelman lähetykseen, otsikolla No Quarter – Unledded, oli niin positiivinen, että MTV: n nauhoituksista julkaistiin virallinen CD (Jimmy Page & Robert Plant – No Quarter). Tätä seurasi vuonna 2004 DVD Jimmy Page & Robert Plant – No Quarter Unleded.
kahden entisen Led Zeppelin-yhtyeen jäsenen välille kehittyi edelleen yhteistyö, jonka aikana 115 konserttia sisältänyt vuoden mittainen menestyksekäs maailmankiertue järjestettiin vuosina 1995/1996 muun muassa Münchenin olympiastadionilla ja 26.heinäkuuta 1995 Lontoon Wembley Arenalla, jossa yleisön joukossa oli yhtyeen entinen manageri Peter Grant. Seuraavana marraskuussa Peter Grant menehtyi.
kun yhtye pääsi Rock and Roll Hall of Fameen myös vuonna 1995, Jason Bonham soitti jälleen rumpuja.
vuonna 1997 he levyttivät yhdessä studioalbumin”Walking Into Clarksdale”(Page & Plant), josta ei kuitenkaan tullut myyntimenestystä. Lisäksi julkaistiin albumi ”BBC Sessions”, joka sisältää BBC: n studioilla vuonna 1969 tehtyjä nauhoituksia sekä 1.huhtikuuta 1971 Lontoon Paris Theaterissa pidetyn konsertin nauhoituksen, joka sisältää myös Stairway to Heavenin ensimmäisen live-esityksen nauhoitettuna.
toisen, 89 konserttia sisältäneen maailmankiertueen jälkeen vuonna 1998 yhteistyö päättyi Robert Plantin halusta musiikilliseen uudelleensuuntautumiseen. Vuonna 1998 Puff Daddy uudelleenjulkaisi Jimmy Pagen avustuksella kappaleen Kashmir elokuvaan Godzilla nimellä Come With Me.
vuosina 1999 ja 2000 Page soitti useita konsertteja yhdessä yhdysvaltalaisen (blues) rockyhtye The Black Crowesin kanssa, jonka settilistat koostuivat pääasiassa Led Zeppelinin kappaleista. Vuonna 2000 julkaistu tupla-CD Live at the Greek dokumentoi tämän yhteistyön.
vuoden 2000 jälkeen
vuonna 2001 Page ja Plans nousivat jälleen yhdessä lavalle Montreux ’ n jazzfestivaaleilla. Vuonna 2003 julkaistiin lopulta kolmen levyn mittainen How the West Was Won, dokumentti yhtyeen live-esiintymisistä. Mukana ovat konserttitaltioinnit LA Forumissa 25. kesäkuuta 1972 ja Long Beach Arenalla kaksi päivää myöhemmin.
samana vuonna julkaistiin Led Zeppelinin DVD retrospektiivinä kahdella DVD: llä 5½ tuntia materiaalia, joka sisältää konserttitaltiointeja Royal Albert Hallin (1970), Madison Square Gardenin (1973), Earls Courtin (1975) ja Knebworthin (1979) esityksistä. Ohjelmassa on myös muusikoiden haastatteluja.
Konsertti 2007edit
vuonna 2007 huhuttiin, että Led Zeppelin voisi soittaa Luokkakokous-kiertueen vanhalla kokoonpanolla. Syyskuuta 2007 pidetyssä lehdistötilaisuudessa, jossa ilmoitettiin konsertista Lontoossa. Yhtyeen live-comebackiin 10. Joulukuuta 2007 Lontoon Oarph Arenalla levy-yhtiö Atlantic Recordsin perustajan ja Led Zeppelinin vuonna 2006 kuolleen löytäjän Ahmet Ertegünin kunniaksi yli 20 miljoonaa ihmistä oli järjestäjän mukaan rekisteröitynyt lippuihin. Lippujen jaosta päätettiin arvalla. Lippuja jaettiin yhteensä noin 20 000 kappaletta, ja ne maksoivat 125 puntaa (noin 183 euroa) kappale. Plantin, Pagen ja Jonesin lisäksi lavalla rumpalina oli John Bonhamin poika Jason Bonham. Ertegüns Stiftungin hyväntekeväisyyskonsertissa soitti tällä nimellä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1980 lavalle nousseen Led Zeppelinin lisäksi muita muusikoita, kuten Paolo Nutini, Paul Rodgers, Foreigner ja Bill Wyman.
Tokiossa Mothership-albumin esittelytilaisuudessa Jimmy Page ilmoitti tammikuussa 2008 olevansa valmis lähtemään maailmankiertueelle Led Zeppelinin kanssa. Robert Plant ei kuitenkaan ollut kiinnostunut jälleennäkemisestä. Koska yhtyeelle ei löytynyt uutta sopivaa laulajaa, fuusiota ei yhtyeen managerin mukaan enää tule. Ehdokkaina olivat Steven Tyler, Chris Cornell ja Myles Kennedy.
vuonna 2007 taltioitu konsertti esitettiin 17.lokakuuta 2012 kuudessatoista saksalaisessa Cinemaxx-ketjun elokuvateatterissa nimellä Led Zeppelin: Celebration Day ja julkaistiin kuukautta myöhemmin sekä videona että albumina. Vuoden 2014 Grammy-gaalassa se palkittiin vuoden parhaana rock-albumina.
Leave a Reply