Ludvig XVIII, myös nimellä (vuoteen 1795) Louis-Stanislas-Xavier, kreivi (kreivi) de Provence, (s. 17, 1755, Versailles, Fr.- kuoli syyskuussa. 16, 1824, Pariisi), Ranskan kuningas arvonimellä 1795 ja itse asiassa 1814-1824 lukuun ottamatta sadan päivän keskeytystä, jonka aikana Napoleon yritti vallata valtakuntansa takaisin.

Ludvig oli Ludvig XV: n kruununprinssi Ludvigin neljäs poika ja sai Provencen kreivin arvon; hänen kahden vanhemman veljensä kuoltua ja hänen jäljelle jääneen vanhemman veljensä liityttyä Ludvig XVI: ksi vuonna 1774 hänestä tuli kruununperillinen. Kahden pojan syntymä Ludvig XVI: lle kuitenkin pysäytti väliaikaisesti hänen kuninkaalliset pyrkimyksensä. Vallankumouksen puhjettua vuonna 1789 hän jäi Pariisiin mahdollisesti hyödyntääkseen tilannetta kuninkaallisena ehdokkaana, mutta pakeni maasta kesäkuussa 1791.

koska Provencen kreivi ei ollut juurikaan huolissaan Pariisissa vankina pidettyjen Ludvig XVI: n ja Marie-Antoinetten turvallisuudesta, hän julkaisi tinkimättömiä vastavallankumouksellisia manifesteja, organisoi émigré-yhdistyksiä ja pyysi muiden monarkkien tukea taistelussa vallankumousta vastaan. Kun kuningaspari teloitettiin vuonna 1793, hän julistautui sijaishallitsijaksi veljenpoikansa, kruununprinssi Ludvig XVII: n hyväksi, jonka kuollessa kesäkuussa 1795 hän julisti itsensä Ludvig XVIII: ksi.

vuosina 1795-1814 Ludvig vaelteli ympäri Eurooppaa ja oleskeli Preussissa, Englannissa ja Venäjällä ajaen rojalistien asiaa, vaikka se tuntuikin toivottomalta Napoleonin julistauduttua keisariksi vuonna 1804. Vaikka hän oli taloudellisesti ahtaalla, hän kieltäytyi luopumasta Kruunusta ja ottamasta vastaan eläkettä Bonapartelta. Napoleonin kärsittyä tappion vuonna 1813 Ludvig antoi manifestin, jossa hän lupasi tunnustaa osan vallankumouksen tuloksista palautetussa Bourbon-hallinnossa. Liittoutuneiden sotajoukkojen saapuessa Pariisiin maaliskuussa 1814 nerokas diplomaatti Talleyrand sai neuvoteltua restauroinnin, ja 3.toukokuuta 1814 sodan uuvuttamat pariisilaiset ottivat Ludvigin riemuiten vastaan.

Toukokuun 2.päivänä Ludvig XVIII lupasi virallisesti perustuslaillisen monarkian, jossa olisi kaksikamarinen parlamentti, uskonnollinen suvaitsevaisuus ja perustuslailliset oikeudet kaikille kansalaisille. Charte Constitutionnelle hyväksyttiin 4. kesäkuuta 1814. Ludvigin perustuslailliset kokeilut katkesivat kuitenkin Napoleonin palattua Elbasta. Marsalkka Michel Neyn loikattua Napoleonin puolelle 17. maaliskuuta 1815 kuningas pakeni Gentiin. Hän palasi vasta 8. heinäkuuta Waterloon jälkeen.

Ludvig XVIII: n hallituskaudella Ranskassa tehtiin ensimmäinen kokeilu parlamentaarisessa hallinnossa sitten vallankumouksen. Kuninkaalle annettiin toimeenpanovaltaa ja hänellä oli ”lakialoite”, kun taas pitkälti neuvoa-antava parlamentti äänesti laeista ja hyväksyi budjetin. Lainsäätäjillä oli kuitenkin vahva oikeistolainen, rojalistinen enemmistö. Suosikkinsa Élie Decazesin vaikutuksesta, josta tuli pääministeri vuonna 1819, kuningas vastusti ääri-islamisteja, jotka olivat päättäneet pyyhkiä pois kaikki vallankumouksen rippeet, ja hän hajotti parlamentin syyskuussa 1816. Vuoden 1820 jälkeen ultrat käyttivät kuitenkin yhä enemmän valtaa ja tekivät tyhjäksi suurimman osan Ludvigin yrityksistä parantaa vallankumouksen haavoja. Kuollessaan häntä seurasi hänen veljensä kreivi d ’ Artois nimellä Kaarle X.