Pierre Elliott Trudeau, (s.18. lokakuuta 1919 Montreal, Quebec, Kanada—kuoli 28. syyskuuta 2000 Montreal), liberaalipoliitikko ja Kanadan pääministeri (1968-79; 1980-84). Hänen virkakauttaan leimasivat diplomaattisten suhteiden luominen Kiinaan (1970) ja suhteiden parantaminen Ranskaan, Ranskan separatistiliikkeen tappio, perustuslaillinen riippumattomuus Britannian parlamentista sekä Kanadan uuden perustuslain muodostaminen, jonka tärkeimmät lisäykset olivat bill of rights ja muutoskaava.

Trudeau kasvoi ranskalaista ja skotlantilaista syntyperää olevassa perheessä, varakkaassa Montrealin esikaupungissa Outremontissa. Hän opiskeli jesuiittojen eliittikoulussa Jean-de-Brébeufissa ja Montrealin yliopistossa, josta hän sai oikeustieteen tutkinnon vuonna 1943. Hän toimi Privy Councilissa kolme vuotta toimistoupseerina, ja vuonna 1950 hän oli mukana perustamassa”Cité Libreä” (”vapaakaupunki”), joka oli kuukausittainen kriittinen katsaus. Hän harjoitti oikeustiedettä vuosina 1951-1961 erikoistuen työvoima-ja kansalaisvapausjuttuihin.

Trudeau toimi Montrealin yliopiston oikeustieteen apulaisprofessorina vuosina 1961-1965, jolloin hänet valittiin ”uuden aallon” liberaalina parlamentin alahuoneeseen. Vuonna 1967 hän kiersi ranskankielisissä Afrikan maissa pääministeri Lester B. Pearsonin toimeksiannosta, joka oli nimittänyt hänet parlamentaariseksi sihteeriksi (1966) sekä oikeusministeriksi ja oikeusministeriksi. Oikeusministerinä Trudeau voitti läpimenon kolmesta epäsuositusta sosiaalitoimenpiteestä: asevalvontalainsäädännön tiukentamisesta sekä aborttia ja homoseksuaalisuutta koskevien lakien uudistamisesta.

Pearsonin ilmoitettua eläkkeelle jäämissuunnitelmastaan Trudeau kampanjoi liberaalipuolueen johtoon. Hänen värikäs persoonansa ja turhien muodollisuuksien piittaamattomuus yhdistettynä edistyksellisiin ajatuksiinsa tekivät hänestä 20 ehdokkaan joukosta suosituimman. Hänestä tuli puoluejohtaja 6. huhtikuuta 1968 ja pääministeri kaksi viikkoa myöhemmin. Määrätietoisena antiseparatistina Trudeau otti vuonna 1970 lokakuun kriisin aikana voimakkaasti kantaa Front de Libération du Québecin terroristeja vastaan.

lokakuun 1972 vaalit jättivät Trudeaun ja liberaalit paljon heikompaan asemaan, vähemmistöhallituksen ollessa riippuvainen uuden demokraattisen puolueen (NDP) koalitiotuesta. Seuraavan puolentoista vuoden aikana pääministeri sai useita epäluottamusäänestyksiä parlamentissa, mutta heinäkuun 8.päivänä pidetyissä kansallisissa vaaleissa liberaalipuolue voitti selvän enemmistön ja lisäsi paikkamääräänsä parlamentissa.

läpi 1970-luvun Trudeau kamppaili kasvavia talous-ja sisäpoliittisia ongelmia vastaan. Toukokuuta 1979 pidetyissä kansallisissa parlamenttivaaleissa hänen Liberaalipuolueensa ei onnistunut saamaan enemmistöä (vaikka Trudeau säilytti paikkansa parlamentissa), ja edistyksellinen Konservatiivipuolue sai vallan vähemmistöhallituksena.

liberaalipuolue palasi valtaan 18.helmikuuta 1980 pidetyissä parlamenttivaaleissa, ja Trudeau aloitti neljännen kautensa pääministerinä 3. maaliskuuta. Ranskalaisen separatismin ehdotus Quebecissä hylättiin maakunnallisessa kansanäänestyksessä 20. toukokuuta 1980, minkä jälkeen Trudeau alkoi työstää suunnitelmiaan Kanadan perustuslain uudistamiseksi. Ehdotettuja uudistuksia olivat muun muassa” patriootti ” (ts., että Britannian parlamentti siirtää valtuudet muuttaa kanadan perustuslakia Kanadalle), ihmisoikeuksien peruskirjan, liittovaltion taloudellisen vallan laajentamisen ja institutionaaliset muutokset liittovaltion rakenteissa, kuten korkeimmassa oikeudessa.

2.joulukuuta 1981 Kanadan parlamentin alahuone hyväksyi Trudeaun perustuslakiuudistusta koskevan päätöslauselman äänin 246-24 (vain Quebecin edustajat olivat eri mieltä), ja 17. huhtikuuta 1982 kuningatar Elisabet II julisti Kanadan itsenäiseksi Britannian parlamentista. Näiden suurten poliittisten tavoitteiden toteutuessa Trudeau vietti viimeiset virkavuotensa etsien suurempaa taloudellista itsenäisyyttä Kanadalle, kehittäen parempia kauppasuhteita teollistuneiden demokratioiden ja kolmannen maailman valtioiden välille ja kehottaen jatkamaan kansainvälisiä aseidenriisuntaneuvotteluja. 29.helmikuuta 1984 Trudeau erosi liberaalipuolueen johdosta, mutta hän jatkoi tehtävässään, kunnes John Turner valittiin hänen seuraajakseen puoluejohtajakokouksessa saman vuoden kesäkuussa.

Trudeaun julkaisuja olivat muun muassa La Fédéralisme et la société Canadienne-Française (1967; Federalism and the French Canadians 1968), Les Cheminments de la politique (1970; Lähestymistapoja politiikkaan) ja keskusteluja kanadalaisten kanssa (1972).