jotkut teistä saattavat muistaa vuoden 1984 Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan, jossa Walter Mondale pilkkasi tällä iskulauseella kilpailijaansa demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi. ”Missä liha on?”oli Mondalen vastaus senaattori Gary Hartin ehdotukseen leikata veroja, parantaa sosiaaliturvaa ja lisätä terveydenhuollon ja koulutuksen saatavuutta, kaikki samaan aikaan. Se kyseenalaisti tehokkaasti nämä suunnitelmat, jotka olivat kuin lihaton hampurilainen—tyhjä ja sisällötön—ilman mitään mahdollisuuksia toteutua, kun otetaan huomioon Yhdysvaltojen silloiset budjettivajeet.

täällä Euroopassa meidän tutkijoiden on aika kysyä poliitikoiltamme sama kysymys: Missä on naudanliha? Kirjoittaessani tätä pääkirjoitusta heinäkuun alussa, kun Euroopan unionin (EU) seuraavaa monivuotista talousarviota koskevat keskustelut epäonnistuivat, en voi olla tuntematta tulleeni huijatuksi tiedemiehenä. Tätä mieltä ovat tuhannet kollegat, jotka ovat allekirjoittaneet vetoomuksen, jossa vaaditaan EU: n tutkimusbudjetin lisäämistä (www.embo.org).

muistutan teitä kaikista mahtipontisista ehdotuksista, joita poliittiset johtajamme ovat tehneet viime vuosina ennen kuin selitän, miten naudanliha katosi. Vuonna 2000 EU: n jäsenvaltioiden päämiehet kokoontuivat Lissabonissa ja totesivat, että Euroopasta pitäisi tulla maailman johtava tietoon perustuva talous. Bravo! He saivat lisää suosionosoituksia kokoontuessaan uudelleen vuonna 2002 Barcelonassa, ja he totesivat, että vuoteen 2010 mennessä koko EU: n olisi käytettävä 3 prosenttia BKT: stään tutkimukseen ja kehitykseen saavuttaakseen tämän kiitettävän tavoitteen. Kippis sille! Tämän ehdotuksen pohjalta Euroopan komissio (EY) on laatinut jatkuvasti asiakirjoja, jotka osoittavat, että tämä uusi tietoon perustuva talous tarvitsee enemmän ammattitaitoista henkilöstöä, että eurooppalaiset yliopistot tarvitsevat enemmän huomiota ja tukea, että tutkijoiden uranäkymiä on parannettava ja että Euroopan olisi parannettava tutkimusinfrastruktuurejaan. Kansalliset tutkimusneuvostot suhtautuivat asiaan myönteisesti, ja tieteellisestä tutkimuksesta tuli pian tärkeä aihe Euroopan poliittisissa piireissä. EY hyväksyi ja puolusti tutkijoiden perusteluja, jotka koskivat erityistä Euroopan laajuista ohjelmaa, jolla tuettaisiin kaikkia perustutkimuksen aloja ja jonka Euroopan tutkimusministerit lopulta hyväksyivät. Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) käsite hyväksyttiin, vaikka joitakin yksityiskohtia oli vielä hiottava. Jopa uusi termi-tieteen eturintamassa tehtävä tutkimus-luotiin luonnehtimaan työtä, jota ERC: n on tuettava.

kaikki nämä ehdotukset olivat pöydällä, kun EY julkisti suunnitelmansa seuraavaksi seitsenvuotiseksi tutkimuksen puiteohjelmaksi. He pyysivät tutkimusrahojen kaksinkertaistamista ja ehdottivat tulevaisuuteen suuntautuvaa suunnitelmaa, johon sisältyi ERC: n perustaminen merkittävällä rahasummalla ja hyvä tasapaino nykyisen puiteohjelman kanssa. Lukiessani budjettiesitystä minusta tuntui, että tiedeyhteisön perustelut olivat vihdoinkin sopusoinnussa poliittisten johtajiemme pyrkimysten kanssa.

nyt näyttää siltä, että kyseessä oli julma petos. Suurin osa Lissabonin ja Barcelonan julistuksia edistäneistä johtajista on vaatinut EU: n talousarviota, joka ilmeisesti jatkaisi jokaisen eurooppalaisen lehmän tukemista noin 2 eurolla päivässä tulevina vuosina. Kaiken kaikkiaan EU: n maatalouden tuki kattaisi lähes 45 prosenttia EU: n kokonaisvaroista, kuten jäsenvaltiot sopivat kaksi vuotta sitten. Uusia jäsenvaltioita—ja joitakin alkuperäisjäseniä—on myös tuettava taloudellisesti niiden taloudellisen infrastruktuurin parantamiseksi. Näihin ohjelmiin, kuten rakennerahastoihin, käytetyt rahat ovat epäilemättä olleet monissa tapauksissa hyviä sijoituksia. Irlanti on tästä malliesimerkki, sillä EU: n tuki on käynnistänyt viime vuosina vaikuttavan talouskasvun. Ongelmana on kuitenkin se, että nämä varat yhdessä viljelijöiden palkkion kanssa muodostavat yli 90 prosenttia EU: n talousarviosta. Mistä tutkimusrahat siis pitäisi saada?

näytti löytyvän näppärä ratkaisu: kokonaisbudjetin kasvattaminen, jotta tutkimusvarat voitaisiin kaksinkertaistaa. Korottamalla kansallisia rahoitusosuuksia nykyisestä 1 prosentista 1: een.24 prosenttia bruttokansantuotteesta EU voisi vielä lunastaa lupauksensa. Mutta maat, jotka olivat aiemmin sopineet investoivansa enemmän tutkimukseen, perääntyivät yhtäkkiä. Budjettikeskustelut epäonnistuivat lopulta, koska osa jäsenistä ei ollut halukas kasvattamaan osuuttaan, mikä olisi hyödyttänyt lähinnä tutkimustoimintaa. Kaiken muun lisäksi se kertoo paljon EU: n todellisesta merkityksestä, jos se ponnistelee yhdessä investoidakseen 10 prosenttia talousarviostaan tulevaisuuteen ja antaa moninkertaisesti tämän summan hupenevalle viljelijämäärälle.

mitä yleensä tapahtuu, kun rahat kisussa eivät riitä kotitalouden tarpeisiin? Luksustoiminta loppuu. Mitä valtionpäämiehet sitten esittivät harkittavaksi? Pilko tutkimusbudjetti, kyseenalaista ERC: n tarve tai anna sille nimellinen summa kulissien vuoksi. Toteutuessaan tämä ehdotus tarkoittaisi naudanlihan varastamista. Se tarkoittaa, että välttämättömät investoinnit maanosan tulevaisuuteen voivat odottaa, samalla kun oikean naudanlihan tuottajat jatkavat ylellistä laiduntamistaan eurooppalaisten verojen aallonpohjasta.

tämän mahdollisen tragedian loppukohtausta ei ole vielä kirjoitettu. On kuitenkin todennäköistä, että Euroopan johtajat tyytyvät kompromissiin, jossa taas sivuutetaan tarve investoida tulevaisuuteen jatkamalla maataloustukia tutkimuksen kustannuksella ja osoitetaan, että he asettavat paikallisen populismin strategisen ajattelun edelle—lyhyesti sanottuna he tuhlaavat tulevaisuutemme. Politiikoissa olisi otettava huomioon nykyiset yhteiskunnalliset tarpeet ja otettava ne huomioon varojen jaossa. Näin ei kuitenkaan näytä käyvän. Sen sijaan nykyisistä puutteellisista ehdotuksista syntyy ennustettavaa vaihtelua. Varmasti tulee vakioilmoitus, että valtionpäämiehet ovat perinpohjaisten keskustelujen jälkeen päässeet sopimukseen. He kokoontuvat hymyilemään kameroille ja julistamaan, että tämä oli hyvä päivä Euroopan kansalaisille. Eurooppalaiset ovat kuitenkin hävinneet häpeällisen heikon ja takapajuisen päätöksen.