kuolleet lehdet ajelehtivat vihreässä, sameassa vedessä, joka on lähes kuuden miljoonan gallonan avonaisen betonisäiliön äärellä. Puiden peittämälle rinteelle asetettua tekojärveä ympäröi metalliaita, kuin kauan sitten unohdettua uima-allasta. Se sijaitsee käytöstä poistetun Badger Army ammustehtaan pohjoisreunalla, joka on toisen maailmansodan aikainen ammustehdas 30 mailia luoteeseen Madisonista, Wisconsinista. Aikoinaan yksi maailman suurimmista ammustehtaista, Badger on saastunut metalleista, liuottimista ja räjähdysainejätteistä, ja nyt sitä puretaan pala palalta.

työntekijät irrottavat sivuraiteita läheisistä rakennuksista ja poistavat tiiliä. Puskutraktorit työntävät multakasoja ja rikkoutuneita betonilohkareita, kun taas kuorma-autot, jotka on ratsattu korkealle taivutetuilla metallitangoilla, ikkunanpuitteilla ja muilla roskilla, luovat ruuhka-ajan purkutöitä raskaasti turvatuilla alueilla. Maisema muuttuu hiljalleen avoimemmaksi ja vihreämmäksi, preeria ilmestyy uudelleen kasvin alta.

säiliö on pinnalta mitaamaton. Mutta veden alla, se on koti yllättävä eläin, joka on onnistunut selviytymään tässä karussa ja epätodennäköisessä elinympäristössä. Salamanterit takertuvat tekoaltaan sivuihin, pohjaan ja tyhjennysporttiin ja uivat veden läpi. Ne eivät ole mitä tahansa salamantereita. Ne ovat aikuisia itäisiä Tiikerisalamantereita-osa maailman suurimmista salamantereista-ja niiden oletetaan elävän maalla. Mutta nämä salamanterit uivat ja elävät täysin vedessä, ja niillä on sulkamaiset kidukset, leveät leuat ja pyrstöevät.

”emme tiedä, kuinka kauan ne ovat olleet siellä, mutta luultavasti joitakin vuosikymmeniä”, sanoo Mike Mossman, ekologi Wisconsinin Luonnonvaraministeriöstä. ”Uskomme, että heitä on nyt yli tuhat.”

Mossman on tekojärvellä keräämässä munia ja toivottavasti salamanteri tai kaksi jatkotutkimuksiin. Keskellä säiliötä olevaan poijuun ja useisiin lämpömittareihin kiinnitetty pitkä köysi osoittautuu pitävän sisällään kymmeniä munia, mustia pisteitä, jotka ovat kiinnittyneet köyden kuituihin hyytelömäisissä, kirkkaissa munapusseissa. Mossman raaputtaa ne muovipulloon, riemuissaan löydöstään ja toiveikas siitä, mitä ne voivat antaa tutkijoiden oppia näistä oudoista salamantereista.

herpetologi Gary Casper Milwaukeen yliopistosta löysi salamanterit tutkiessaan tekojärveä armeijalle vuonna 1993. ”En aluksi tiennyt, mitä olin löytänyt”, Casper sanoo. ”Meillä ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka harvinaisia nämä toukkapiirteet, kuten kidukset, olivat itäisellä tiikerisalamanterilla tuohon aikaan.”

siitä lähtien Casper ja muut armeijan ja valtion luonnonvaraministeriön tutkijat ovat yrittäneet selvittää, miten nämä normaalisti maaeläimet ovat onnistuneet paitsi selviytymään myös menestymään veden alla.

nyt salamantereiden aika on kuitenkin käymässä vähiin, ja tutkijat kiirehtivät tutkimaan ja mahdollisesti etsimään niille uutta kotia ennen tekojärven tyhjentämistä.

sammakkoeläimet, kuten sammakot, rupikonnat ja salamanterit, munivat veteen, vaikka useimmat lajit viettävät suurimman osan aikuisiästään maalla. Munat kuoriutuvat ja niistä kehittyy toukkia-sammakoilla nuijapäitä ja salamantereilla” efts”. Mutta joskus sammakkoeläinten kehitys saa oudon käänteen. Joskus toukat kypsyvät lisääntymisvaiheeseen ilman, että ne käyvät läpi normaalia metamorfoosia maalla elävälle aikuiselle. Tämä ehto on nimeltään ” neoteny.”Ne eivät koskaan menetä kiduksiaan, pyrstöeviä, toukkien ihonväriä ja leveitä päitään. Ne eivät myöskään koskaan poistu pesimälammelta. Juuri näin näytti käyneen Mäyräsalamantereille.

mäyrän avoin allas tarjosi helpon pääsyn munintapaikkaa etsiville salamantereille, mutta seitsemän sentin levyinen huuli esti niitä pääsemästä ulos. Tekojärveen juuttuneina lisääntyneet salamanterit munivat munia ja todennäköisesti kuolivat. Kun niiden munat kuoriutuivat, myös kaikki jälkeläiset, jotka muuttuivat tavanomaiseen, maalla asuvaan muotoon, kuolivat kykenemättä uimaan pitkään syvässä vedessä. Mutta jotenkin muut selviytyivät muuttumalla neoteenisiksi.

”kuin nuijapäät jaloillaan”, Mossman kuvailee Mäyräsalamantereita. Aikuisilla on sama kellertävä väri tummine täplineen kuin toukilla sekä punaiset sulkamaiset kidukset, mutta tavallisten aikuisten tapaan ne ovat lähes metrin mittaisia.

heidän vesimaailmansa on kuvattu filmille Wisconsin Historical Societyn meriarkeologien toimesta. Arkeologit ovat tottuneet sukeltamaan laivanhylkyjä Suurilla järvillä, ja he ovat käyttäneet taitojaan salamantereiden vedenalaisen elinympäristön kuvaamiseen.

”sen perusteella, mitä luulimme tietävämme itäisistä tiikereistä, ennustaisimme, että nämä salamanterit hukkuisivat tuohon tekojärveen”, selittää Michael Lannoo, anatomian ja solubiologian professori Indianan yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, joka on tutkinut tiikerisalamantereita yli 30 vuotta.

Mäyräsalamanterit eivät ole ensimmäiset neoteeniset itäiset tiikerisalamanterit, jotka on löydetty. Mäyräsalamanterit ovat kuitenkin ehkä ensimmäinen ihmisen aiheuttama neoteeninen populaatio ja ainoa populaatio, jonka tiedetään olleen olemassa useiden sukupolvien ajan ja joka on vakiintunut.

se, että nämä salamanterit muuttuivat luonnottomissa olosuhteissa neoteenisiksi—armeijan reservaatiksi—viittaa siihen, että lajin on täytynyt tehdä näin aiemmin, Lannoo sanoo. Hän uskoo, että avain siihen, miksi salamanterit eivät yleensä esitä neotenya tänään, on kala. Sammakkoeläimet ja kalat elävät harvoin samoilla paikoilla. Lähes jokaisessa vesistössä, joka pystyy elättämään kaloja, on kalaa nykymaisemassa. Kalat syövät usein sammakkoeläinten munia ja toukkia, joten sammakkoeläimet pysyttelevät yleensä kausiluonteisissa ja puolivarjoisissa kosteikoissa, paikoissa, joissa kalat eivät yleensä selviä hengissä. ”Näin kalat ja sammakkoeläimet ovat selvittäneet maisemaa”, Lannoo selittää.

mutta 200 vuotta sitten, ennen kuin ihmiset alkoivat tuoda kaloja luonnonvaraisille alueille, kalat eivät olleet niin laajalle levinneitä kuin nyt. Joissakin järvissä ja lammissa ei ollut kalaa. Sammakkoeläimet elivät todennäköisesti kaikenlaisissa vesissä, myös pysyvissä vesistöissä kuten järvissä. Tämän hypoteesin testaamiseksi tiedemiehet tarvitsivat eristäytyneen, kalattoman vesistön, jota on nykyään lähes mahdotonta löytää luonnosta. Eli, kunnes salamanterit löydettiin Mäyräarmeijan ammustehtaan Vesialtaasta.

paksuseinäinen betonisäiliö toimitti aikoinaan miljoonia litroja vettä tulenjohtoon ja ajoaineiden tuotantoon tuliaseissa ja tykistössä käytettäviksi. Vuonna 1942 rakennettu sotakone Saukin preerian sydämessä työllisti 58-vuotisen historiansa aikana yli 30 000 miestä ja naista, ja se toimitti kolme sotaa. Operaatio oli massiivinen: yli 7 400 eekkeriä peitettiin 1 400 rakennuksella, joista monet oli tehty räjähdyskestävästä betonista, 130 mailia teitä, 200 mailia korotettua höyryputkea ja 26 mailia rautatietä. Tämän teollisuusmaiseman keskellä luonto hiipi yhä sisään.

mäyrän tekojärvi jäljitteli historiallista maisemaa: pysyvä kalaton vesistö. Ja joskus tekojärven kaivamisen jälkeen salamanterit alkoivat pudota sinne joko vahingossa tai munimaan.

”tekoaltaan tarkoitus oli pidättää vettä prosessille, joka teki ruudista tuhoisan”, Mossman kertoo. ”Ja silti kokonainen elävä järjestelmä kehittyi selkämme takana, tietämättämme ja kontrolloimatta.”

tekojärven populaatio näyttää todistavan, että itäiset tiikerisalamanterit kykenevät selviytymään aikuisiksi vedessä, että ne voivat muuttua neoteenisiksi oikeissa olosuhteissa ja että ne ovat saattaneet aiemmin elää yleisesti pysyvissä vesistöissä. Casper, Mossman ja Lannoo uskovat, että Mäyräsalamanterit saattavat edustaa viimeisiä tapauksia biologisesta ilmiöstä, joka oli aikoinaan laajalle levinnyt.

”salamanterit sopeutuivat siihen, mitä mäyrä heille antoi”, Mossman sanoo. ”Koko järjestelmä on melko epätavallinen, mutta he ovat onnistuneet menestymään tässä ympäristössä. Kaikki on heidän.”

tekojärvi ei kuitenkaan välttämättä ole heidän kauaa. Se on tarkoitus tyhjentää jo tänä syksynä. Tekojärven ylläpito vaatii työtä ja rahaa, ja mäyrän kiinteistön siirtyessä siviilikäyttöön sitä ei vain enää tarvita.

tutkijat ponnistelevat oppiakseen mahdollisimman paljon ennen kuin säiliö on poissa. He toivovat myös löytävänsä salamantereille kodin, joka säilyttäisi heidän neoteenisen valtionsa. Kun salamanterit on poistettu altaasta, ne muuttuvat melko nopeasti—useiden viikkojen kuluessa useimmille neoteenisille aikuisille—joten elinympäristö on aivan yhtä tärkeä kuin salamanterit itse neotenyn ja mäyrän tapahtumien ymmärtämiseksi. Tätä kaikkea mutkistavat salamantereiden biologiaa koskevat monet kysymykset, joihin ei ole vielä saatu vastausta. Salamantereille on vaikea löytää kotia, kun niiden neoteenisuutta sääteleviä tekijöitä ei vielä tiedetä.

”se on todella mahtava opetusmahdollisuus”, Mossman sanoo. ”Mäyräsalamanterit ovat elävä osoitus elämän sitkeydestä.

Erika Janik on Wisconsinin Madisonissa asuva kirjailija ja radiotuottaja.