minulla on tämä (apokryfinen) anekdootti Norman Lebrechtin uudesta kirjasta ”Genius & ahdistuneisuus,” terävä ja ihastuttava tutkimus juutalaisten ajattelijoiden, taiteilijoiden ja yrittäjien älyllisistä saavutuksista ja hermoja raastavasta elämästä vuosien 1847 ja 1947 välillä. Sarah Bernhardt ja Franz Kafka; Albert Einstein ja Rosalind Franklin; Benjamin Disraeli ja (huokaus) Karl Marx — miten on mahdollista, että kansa, joka ei koskaan ollut edes kolmasosa 1 prosentista maailman väestöstä, antoi niin seminaareissa niin monia sen uraauurtavimpia ideoita ja innovaatioita?

yleinen vastaus on, että juutalaiset ovat tai ovat yleensä fiksuja. Mutta” juutalaiset ovat älykkäitä ” – selitys hämärtää enemmän kuin valaisee. Monivuotisten luontokysymysten ja kasvatuskysymysten lisäksi on vielä vaikeampi kysymys siitä, miksi tuo äly vastasi niin usein niin piristävää omaperäisyyttä ja ylevämielistä tarkoitusta. Voidaan käyttää suunnatonta älyä arkisten asioiden palvelemiseen-esimerkiksi sotasuunnitelman laatimiseen tai laivan rakentamiseen. Nerokkuutta voi soveltaa myös virheen tai rikoksen palvelemiseen, kuten suunnitelmatalouden hoitamiseen tai pankkiryöstöön.

mutta kuten liettualaisen rabbin tarina antaa ymmärtää, Juutalainen nero toimii toisin. Se on altis kyseenalaistamaan premissin ja miettimään käsitettä uudelleen; kysymään miksi (tai miksi ei?) niin usein kuin miten; nähdä absurdi arkisessa ja ylevä absurdissa. Juutalaisten etu on useimmiten erilaisessa ajattelussa.

mistä nämä mielen tavat ovat peräisin?

on uskonnollinen perinne, joka eräistä muista poiketen pyytää uskovaa paitsi noudattamaan ja tottelemaan myös keskustelemaan ja olemaan eri mieltä. Juutalaisten asema ei ole koskaan-aivan-mukava paikoissa, joissa he ovat vähemmistönä — he tuntevat läheisesti maan tavat ja pitävät samalla kriittisen etäisyyden heihin. Einsteinin mukaan on olemassa moraalinen uskomus, ”juutalaisen kansan ruumiillistuma”, että ” yksilön elämällä on arvoa vain, koska se auttaa tekemään jokaisen elävän olennon elämästä jalompaa ja kauniimpaa.”

ja on olemassa toistuvasta maanpaosta syntynyt ymmärrys, että kaikki, mikä näyttää vakaalta ja arvokkaalta, on lopulta katoavaa, kun taas kaikki, mikä on aineetonta — tieto ennen kaikkea — on potentiaalisesti ikuista.