January 21st 2020

” the Conversion of St Paul”, Caravaggio, 1602, Santa Maria Del Popolo, Rooma. Kohtaukset Pyhän Matteuksen elämästä Rooman San Luigi Francesissa tekivät Caravaggiosta kuuluisan. Hän oli noin 27-vuotias. Muutaman kuukauden kuluttua Klemens VIII: n alainen rahastonhoitaja Tiberio Cerasi valtuutti hänet maalaamaan Pyhän Paavalin kääntymyksen ja Pyhän Pietarin ristiinnaulitsemisen Santa Maria del Popolon kappelin sivuseiniin, joille hän oli hankkinut hautausoikeudet. Sopimuksessa Caravaggio mainitaan järjestyssanoin ”egregius in Urbe pictor” Rooman parhaimmaksi taidemaalariksi. Kahden keskeisen kohtauksen valinta Pyhän Pietarin ja Pyhän Paavalin elämästä ei ollut yllätys roomalaiselle sivukappelille. Tämä kirkko, joka sijaitsee aivan kaupungin pohjoisportin sisäpuolella, oli ensimmäinen, johon pyhiinvaeltajat astuivat saapuessaan. Mutta oli epätavallista yhdistää nämä kaksi kohtausta. Ennakkotapauksena olivat Vatikaanin Capella Paolinan kaksi freskoa, jotka Michelangelo maalasi Paavali III: lle vuonna 1545. Caravaggio ja Cerasi tiesivät, että vertailuja tehtäisiin. Mutta aivan kuten St Paulin kääntymys oli hänen elämänsä ratkaiseva hetki, voidaan väittää, että nämä kaksi teosta merkitsevät samanlaista pistettä Caravaggion kehityksessä taiteilijana. Kuten useimmat taiteilijat, Caravaggio ammensi muiden teoksissa nähtyjä elementtejä, mutta tässä tehtävässä hän teki jotain aivan uutta. Kertomuksessa Apostolien teoissa tapahtuneesta kääntymyksestä on matka, sokaiseva valo, maahan lankeaminen ja ääni, joka sanoo: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”Toveritkin mainitaan. He seisovat ”sanattomina, kuulevat äänen, mutta eivät näe ketään” (AP.t. 9:8). Taiteilijat olivat tietenkin kaunistelleet tätä melko paljasta tarinaa. Michelangelon freskossa näkyy Paavalin seuralaiset ratsain ratsastavina sotilaina ja Kristus laskeutuu taivaalta enkelipataljoonan ympäröimänä tavalla, joka ei poikkea hänen viimeisestä tuomiostaan Sikstuksen kappelissa. Mutta Caravaggio vain maalaa sen, mitä olisi voinut nähdä, jos olisi ollut paikalla. Hän ei yritä näyttää taivaallisia maailmoja. Hän pitää hevosen ja salaperäisen valon ja laskee St Paulin selälleen. Nykysilmille pyhimys on kuin joku lavalla, jota valaisee vain valokeila. Mutta huomaa, että toisin kuin näyttämöllä, St Paulin ja katsojan välillä ei ole etäisyyttä. Melko pienessä Cerasin kappelissa St Paulin altis ruumis on suoraan silmiesi edessä. Hevonen on yläpuolellasi. Näyttämällä hevosen kulmasta se antaa syvyyttä siihen, mikä muuten olisi tasaista pimeyttä, ja antaa uskottavuutta St Paulin äärimmäisen ennakoivalle vartalolle. Vaikutus on sikäli hämmästyttävä, että katsoja ei voi kuin samaistua pyhimykseen. Kappelissa seisoessaan katsoja saattoi jopa nostaa kätensä syleilemään samaa valoa, joka laskeutui Pyhän Paavalin ympärille. Aiemmissa versioissa hevoset olivat sotahevosia ja koko kohortti oli pukeutunut sotilaiksi. Tässä St Paul on tavallinen nuori roomalainen sotilas. Hevonen on kuormajuhta, joka olisi ollut niin yleinen minkä tahansa kaupungin tai kylän kaduilla ja muistutus Pyhiinvaeltajan kodista. Satulaa ei ole, joten mikään ei viittaa siihen, että St Paul olisi ollut hevosen selässä kaatuessaan. Hevonen ja ohjastaja saattavat olla vain kanssamatkustajia samalla tiellä. En ole koskaan hoitanut hevosta, mutta kasvoin alueella, jossa hevosvalmennus oli iso bisnes. Yksi asia, huomaat, kun odotat antaa käsittelijä saada korkea koukussa rodun hevonen porttiin, jotta voit siirtää pass on side hevosen ja sen käsittelijä. Tämä ei ole mikään kilpahevonen, mutta tämän saman intiimin siteen voi nähdä. Hevonen ja ohjastaja eivät ymmärrä, mitä tapahtuu, mutta he ymmärtävät toisiaan. Hevosen kavio on nostettu, jotta se ei vahingoittaisi pyhimystä; yksityiskohta, joka kertoo eläimen lempeydestä, mutta kertoo myös, että St Paul on kaatunut vain hetkeä aiemmin. Eläin liikkuu pian niin, että se seisoo nelinkontin. Kirkkain värein mallinnettu draama nousee esiin tummasta taustasta. Ehkä merkittävin ja uusin elementti on kirkkaan valon putoaminen pimennettyyn tilaan. Tämän valon ja pimeyden näytelmän oli määrä hallita muuta Caravaggion taidetta. Kuin yksittäinen valokeila pimeällä näyttämöllä, se ohjaa keskittymistämme, mutta Caravaggiolle se tekee paljon enemmän. Hänen aikalaisillaan ei ollut valon aaltoteoriaamme. He pitivät valon ilmiötä sekä luonnollisena että jumalallisena. Kirjallisuudessa ja Raamatussa valo edusti sitä, mitä voimme tietää, pimeyttä sitä, mitä emme voi tietää. Uskonnollisesta näkökulmasta pimeyden ja valon vuorovaikutus herättää ajatuksia synnistä ja armosta. Ja antiikin ajoista lähtien valo yhdistettiin vahvasti jumaluuteen. Mutta Caravaggion teatterivalaistuksessa välittyy myös itsensä julkituominen Jumalasta, joka on sekä ruumiillistunut että transsendentti ja joka ylittää aina kykymme tuntea hänet täysin. Disjunktio ja jatkuvuus sen välillä, mitä voimme nähdä ja tuntea tässä Ja nyt, ja sen välillä, mitä uskomme näkevämme, on Caravaggion taiteen ytimessä ja keskeinen osa sitä uskon elämää, jota nyt elämme. Kuten St Paul itse sanoo: ”Sillä nyt me näemme peilistä hämärästi, mutta sitten kasvoista kasvoihin” (1 Kor 13:8). Pyhän Paavalin kääntymyksen juhla on tulevana lauantaina.