koodinimellä Operaatio ”Barbarossa” Natsi-Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 Saksan toisessa maailmansodassa suurimmassa sotilasoperaatiossa.

hyökkäyksen tavoitteet

Neuvostoliiton tuhoaminen sotilaallisella voimalla, koetun Kommunistiuhan poistaminen Saksalta pysyvästi ja tärkeimmän maan anastaminen Neuvostoliiton sisällä rajat pitkäaikaiselle saksalaisasutukselle olivat olleet natsiliikkeen ydinpolitiikkaa 1920-luvulta lähtien. Adolf Hitler oli aina pitänyt Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimusta, joka allekirjoitettiin 23. elokuuta 1939, väliaikaisena taktisena manööverinä. Heinäkuussa 1940, vain viikkoja sen jälkeen kun saksa oli vallannut Ranskan ja alavat maat, Hitler päätti hyökätä Neuvostoliittoon seuraavan vuoden aikana. Joulukuuta 1940 hän allekirjoitti ohjesäännön 21 (koodinimeltään Operaatio ”Barbarossa”), joka oli ensimmäinen operaatiomääräys Neuvostoliiton valtaamiseksi.

operaatiosuunnittelun alusta lähtien Saksan sotilas-ja poliisiviranomaiset aikoivat käydä tuhoamissotaa kommunistista valtiota sekä Neuvostoliiton juutalaisia vastaan, joita he luonnehtivat neuvostovaltion ”rodulliseksi perustaksi”. Talvi-ja kevätkuukausina 1941 armeijan ylimmän johdon (Oberkommando des Heeres-OKH) ja valtakunnan turvallisuusviraston (Reichssicherheitshauptamt-RSHA) virkamiehet neuvottelivat järjestelyistä einsatzgruppenin sijoittamiseksi rintamalinjojen taakse juutalaisten, kommunistien ja muiden sellaisten henkilöiden fyysiseksi tuhoamiseksi, joita pidettiin vaarallisina Saksan pitkäaikaisen vallan vakiinnuttamiselle Neuvostoliiton alueelle. Usein liikkuvina tappoyksiköinä tunnetut Einsatzgruppenit olivat turvallisuuspoliisin ja turvallisuuspalvelun (Sicherheitsdienst-SD) erikoisyksiköitä.

maihinnousu ja joukkomurha

134 divisioonan ollessa täydessä taisteluvahvuudessa ja 73 muuta divisioonaa sijoitettaessa rintaman taakse saksalaiset joukot hyökkäsivät Neuvostoliittoon 22.kesäkuuta 1941, alle kaksi vuotta Saksan ja Neuvostoliiton välisen sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Kolme armeijaryhmää—mukaan lukien yli kolme miljoonaa saksalaista sotilasta, tukenaan 650 000 sotilasta Saksan liittolaisilta (Suomi Ja Romania) ja myöhemmin täydennettynä yksiköillä Italiasta, Kroatiasta, Slovakiasta ja Unkarista-hyökkäsivät Neuvostoliittoon laajalla rintamalla. Rintama ulottui pohjoisessa Itämereltä Mustallemerelle etelässä.

kuukausien ajan Neuvostoliiton johto oli kieltäytynyt kuuntelemasta länsivaltojen varoituksia Saksan joukkojen kokoamisesta länsirajalleen. Saksa ja sen Akselivaltakumppanit saavuttivat näin lähes täydellisen taktisen yllätyksen. Suuri osa nykyisistä Neuvostoliiton ilmavoimista tuhottiin paikan päällä. Neuvostoarmeijat olivat aluksi ylivoimaisia. Saksalaiset yksiköt saartoivat miljoonia neuvostosotilaita, joilla ei tarvikkeista ja vahvistuksista katkaistuina ollut juuri muita vaihtoehtoja kuin antautua.

Saksan armeijan edetessä syvälle Neuvostoliiton alueelle SS-joukot ja poliisiyksiköt seurasivat joukkoja. Ensimmäisinä paikalle saapuivat einsatzgruppenit. RSHA antoi näille yksiköille tehtäväksi tunnistaa ja eliminoida ihmisiä, jotka voisivat organisoida ja toteuttaa vastarintaa Saksan miehitysjoukkoja vastaan, tunnistaa ja keskittää ihmisryhmiä, jotka olivat ”vihamielisiä” Saksan hallinnolle idässä, perustaa tiedusteluverkostoja sekä turvata keskeiset asiakirjat ja tilat.

Einsatzgruppen aloitti joukkomurhaoperaatiot, jotka kohdistuivat pääasiassa juutalaisiin miehiin, kommunistisen puolueen ja valtion virkamiehiin sekä Neuvostoliiton romaneihin. Usein Saksan armeijan henkilökunnan avustuksella he perustivat ghettoja ja muita pidätyslaitoksia keskittämään suuria määriä Neuvostojuutalaisia.

heinäkuun lopusta alkaen Himmlerin edustajien (SS: n ja Poliisijohtajien) saapuessa paikalle ja huomattavien vahvistusten myötä ss ja poliisi alkoivat paikallisesti värvättyjen apulaisten tukemina fyysisesti tuhota kokonaisia juutalaisyhteisöjä Neuvostoliitossa. Menestys sekä sotilasrintamalla että Neuvostojuutalaisten murhaamisessa vaikutti osaltaan siihen, että Hitler päätti karkottaa Saksan juutalaiset miehitettyyn Neuvostoliittoon 15.lokakuuta 1941 alkaen ja aloitti ”lopullisen ratkaisun” politiikan: Euroopan juutalaisten fyysisen hävittämisen.

sotatoimet

sodan kuuden ensimmäisen viikon katastrofaalisista tappioista huolimatta Neuvostoliitto ei romahtanut Natsijohdon ja Saksan sotilaskomentajien ennakoimalla tavalla. Elokuun puolivälissä 1941 Neuvostoliiton vastarinta jäykistyi, mikä tyrmäsi saksalaisten epärealistisen aikataulun. Syyskuun lopulla 1941 saksalaiset joukot pääsivät kuitenkin Leningradin porteille pohjoisessa. He valtasivat Smolenskin keskustassa ja Dnepropetrovskin (Dnipropetrovs ’ k) Ukrainassa. Ne valuivat Krimin niemimaalle etelässä. Saksalaisyksiköt pääsivät Moskovan laitamille joulukuun alussa.

silti Saksan armeija oli kuukausien sotaretken jälkeen uupunut. Koska saksalaiset suunnittelijat olivat odottaneet Neuvostoliiton nopeaa romahdusta, he eivät olleet varustaneet joukkojaan talvisodankäyntiä varten. He eivät saaneet riittävästi ruokaa ja lääkkeitä. Saksalaiset suunnittelijat odottivat sotilaidensa elävän valloitetun Neuvostoliiton mailla paikallisen väestön kustannuksella, joka saksalaisten laskelmien mukaan kuolisi nälkään miljoonittain. Nopeasti edenneet saksalaisjoukot ylittivät myös huoltoyhteytensä. Tämä teki heidän heikosti puolustetuista sivustoistaan haavoittuvaisia Neuvostoliiton vastahyökkäykselle 1 000 mailin matkalla Berliinistä Moskovaan.

6.joulukuuta 1941 Neuvostoliitto aloitti suuren vastahyökkäyksen rintaman keskustaa vastaan ajaen saksalaiset kaaoksessa takaisin Moskovasta. Vain viikkoja myöhemmin saksalaiset onnistuivat vakauttamaan rintaman Smolenskin itäpuolella. Kesällä 1942 Saksa jatkoi hyökkäystä massiivisella hyökkäyksellä etelään ja kaakkoon kohti Volgan varrella sijaitsevaa Stalingradin kaupunkia (Volgograd) ja kohti Kaukasuksen öljykenttiä. Kun saksalaiset saapuivat Stalingradin laitamille ja lähestyivät Groznyjia (Groznyitä) Kaukasuksella, noin 120 mailin päässä Kaspianmeren rannoilta syyskuussa 1942, Saksan herruus Euroopassa saavutti pisimmän maantieteellisen laajuutensa.