kättely on ollut olemassa muodossa tai toisessa tuhansien vuosien ajan, mutta sen alkuperä on hieman hämärä. Yksi suosittu teoria on, että ele alkoi keinona välittää rauhanomaisia aikeita. Ojentamalla tyhjät oikeat kätensä muukalaiset saattoivat osoittaa, että heillä ei ollut aseita eivätkä he olleet pahantahtoisia toisiaan kohtaan. Jotkut jopa ehdottavat, että kädenpuristuksen ylös-alas-liikkeen oli tarkoitus irrottaa hihaan mahdollisesti kätketyt veitset tai tikarit. Toinen selitys on se, että kädenpuristus oli hyvän tahdon symboli valaa tai lupausta tehtäessä. Kun he puristivat kätensä yhteen, ihmiset osoittivat, että heidän sanansa oli pyhä Side.

”sopimus voidaan ilmaista nopeasti ja selvästi sanoin”, selitti historioitsija Walter Burkert kerran, ”mutta sen tekee tehokkaaksi vain rituaalinen ele: avoimet, aseettomat kädet, jotka ojentuvat toisiaan kohti ja tarttuvat toisiinsa keskinäisessä kättelyssä.”

yksi varhaisimmista kuvauksista kädenpuristuksesta löytyy 800-luvulta eaa. Reliefi, jossa Assyrian kuningas Salmaneser III painostaa lihaan babylonialaisen hallitsijan kanssa sinetöidäkseen liiton. Eeppinen runoilija Homeros kuvasi ”Iliaassa” ja ”Odysseiassa” useita kertoja kättelyitä, useimmiten lupauksiin ja luottamuksen osoituksiin liittyviä. Ele oli toistuva aihe myös 300-ja 400-luvun eKr kreikkalaisessa hautaustaiteessa. Hautakivet kuvasivat usein vainajaa kättelemässä perheenjäsentään, mikä merkitsi joko lopullista jäähyväistä tai ikuista sidettä elävien ja kuolleiden välillä. Antiikin Roomassa puolestaan kättelyä käytettiin usein ystävyyden ja uskollisuuden symbolina. Roomalaisissa kolikoissa oli jopa ristikkäisiä käsipareja.

Lue lisää: 10 innovaatiota, jotka rakensivat antiikin Rooman

vaikka kättelyllä oli antiikin maailmassa useita merkityksiä, sen käyttö arkisena tervehdyksenä on uudempi ilmiö. Jotkut historioitsijat uskovat, että sen popularisoivat 1600-luvun Kveekarit, jotka pitivät yksinkertaista käsikähmää tasa-arvoisempana vaihtoehtona hatun kumartamiselle tai kippaamiselle. Tervehdys yleistyi myöhemmin, ja 1800-luvulle tultaessa etikettioppaat sisälsivät usein ohjeita oikeasta kättelytekniikasta. Kuten nykyään usein annetaan ymmärtää, viktoriaanisen pirtelön piti olla jämäkkä, mutta ei liian voimakas. Eräs vuoden 1877 opas neuvoi lukijoitaan, että ”herrasmiehellä, joka töykeästi painaa hänelle tervehdykseksi tarjottua kättä tai ravistelee sitä liian rajusti, ei pitäisi koskaan olla tilaisuutta toistaa loukkaustaan.”

Lue lisää: 8 historiallista kädenpuristusta