Trypanosoma brucei (gambiense tai rhodesiense)

Tsetsekärpäset ovat T. brucei-lajien ainoita vektoreita. Molemmat alalajit eroavat toisistaan maantieteellisen esiintymisen, tsetsekärpästen alalajien, näiden vektorien runsastumisympäristön ja erityisesti niiden kliinisten ilmenemismuotojen ja taudin ajallisen kulun suhteen. TB. gambiense (Länsi-Afrikkalainen trypanosomiasis) kulkee krooninen tietenkin, krooninen meningoencephalitis kehittyy usein vain monta kuukautta, tai jopa vuosia, jälkeen rokotuksen taudinaiheuttajan, kun taas T. B. rhodesiense (Itä-Afrikkalainen trypanosomiasis) säännöllisesti kulkee subakuutti tietenkin, ja subakuutti/krooninen meningoencephalitis voi kehittyä muutaman kuukauden kuluttua altistuksesta (Kennedy, 2006; Brun et al., 2010).

trypanosomiaukko kehittyy inokulaatiokohtaan (tsetsekärpäsen purema), ja muutamassa viikossa trypanosomit leviävät hemolymfaattiseen järjestelmään, mikä johtaa afrikkalaisen trypanosomiaasin ensimmäiseen vaiheeseen; kuumeen lisäksi lymfadenopatia on tämän taudin vaiheen tunnusmerkki. Vähitellen trypanosomit tunkeutuvat aivo-selkäydinnesteeseen, aivojen hiussuoniin ja aivokudokseen ja lisääntyvät niissä. Trypanosomaalinen antigeeninen vaihtelu, joka johtaa jatkuvaan antigeeniseen haasteeseen, johtaa suuren määrän IgM: n toistuvaan eritykseen vereen ja aivo-selkäydinnesteeseen. Histologisesti aivokalvot ja pericapillary brain parenchyma osoittavat lymfosyyttinen ja plasmacellular infiltration (Kennedy, 2006; Brun et al., 2010).

Afrikkalainen Trypanosomiaasi kehittyy lopulta — toisessa vaiheessa – salakavalaksi subakuutiksi (T. b. rhodesiense) tai krooniseksi (T. B. gambiense) meningoenkefaliitiksi. Neurologiset piirteet vastaavat diffuusia enkefalopatiaa, uni–valverytmin säätelyhäiriötä (”unitauti”), paikallis-merkkejä, vegetatiivisen hermoston säätelyhäiriötä, tajunnan heikkenemistä (”unitauti”) ja lopulta ja poikkeuksetta kuolemaa.

loisten mikroskooppista osoittamista veren preparaatissa, lymfarauhasessa tai trypanosomaalisessa prepiraatissa taudin ensimmäisessä vaiheessa voidaan tehostaa konsentrointitekniikoilla, mikrohematocrit-sentrifugoinnilla ja muunnelluilla kvantitatiivisilla turvetekniikoilla. Koska puhkeamista meningoenkefaliittinen vaihe on hyvin salakavala, kaikki potilaat, joilla ensimmäisen vaiheen Afrikkalainen trypanosomiasis tarvitsevat välitöntä CSF tutkimus. Kaikki aivo-selkäydinnesteestä löydetyt patologiset löydökset on tulkittava taudin toisen vaiheen esiintymiseksi. Aivo-SELKÄYDINNESTETUTKIMUS osoittaa yleensä lymfosyyttien, morula-solujen ( = plasmasolut) määrän kasvua ja IgM: n määrän voimakasta nousua. Liikkuvia trypanosomeja voidaan nähdä suurilla suurennuksilla tuoreissa aivo-selkäydinnesteestä valmistetuissa valmisteissa (sentrifugointi lisää havaitsemisen todennäköisyyttä). Trypanosomeja voidaan nähdä myös veren preparaatti ja / tai imunestettä. Inoculation veren, imusolmukkeiden, tai kudosnesteen tai aivo-selkäydinnesteestä laboratoriorottia tai hiiriä on luotettava menetelmä lisätä T. brucei rhodesiense, mutta on hyvin epäluotettava epäillään T. B. gambiense diagnoosi. Kliinistä diagnoosia voidaan tukea immunologisilla testeillä, esim.komplementinsitoutumistesteillä, Elisa – testeillä, antigeenikaappaustesteillä, IFAT-testeillä ja agglutinaatiotesteillä, esim. card agglutinaatiotestillä-CATT-tai ciatt-testeillä (Kennedy, 2006).

afrikkalaisen trypanosomiaasin kahden muodon hoito on pysynyt vuosikymmenien ajan pääosin muuttumattomana. Ehdoton tukipilari toisen vaiheen Afrikkalainen trypanosomiasis on, että potilaat tarvitsevat terapeuttisia aineita, jotka ovat aktiivisia vastaan ensimmäisen vaiheen ja toisen vaiheen samankaltaisia. Vaiheesta riippumatta T. B. gambiensen trypanosidinen solunsalpaaja on eflornitiini. Alueilla, joilla tätä lääkettä ei ole saatavilla, voidaan käyttää pentamidiinia. Suramiinia voidaan suositella ensimmäisen vaiheen hoitona, jota seuraa melarsoproli meningoenkefaliittisen vaiheen hoitoon. Itä-Afrikan trypanosomiaasi (T. b. rhodesiense) eflornitiinilla on vain vähän tai ei lainkaan vaikutusta, joten kaksivaiheinen terapeuttinen lähestymistapa (Suramiini ensimmäiseen vaiheeseen, jota seuraa Melarsoproli toiseen vaiheeseen) on ehdottoman välttämätön. Eflornitiinia annetaan 100 mg/kg laskimoon 6 tunnin välein 2 viikon ajan, minkä jälkeen 75 mg/kg suun kautta 6 tunnin välein vielä 4 viikon ajan. Tämä annos koskee länsiafrikkalaisen T. B. gambiense – unitaudin molempia vaiheita. Tb: ssä. rhodesiense hoito aloitetaan suraminilla (ensin testiannos annetaan 4 mg/kg laskimoon), sitten 2 päivää myöhemmin ensimmäinen annos annetaan 10 mg/kg laskimoon ja sen jälkeen 20 mg/kg laskimoon päivinä 2, 8, 14, 20 ja 26. Kun tämä hoitojakso on päättynyt, Itä-Afrikan trypanosomiaasi (T. b. rhodesiense, meningoenkefaliittinen vaihe), melarsoprolia annetaan nousevana annoksena 2 viikon ajan, minkä jälkeen toistetaan annos 1 viikon kuluttua ensimmäisen hoitokuurin päättymisestä. Aaltomaisen tai resistentin meningoenkefaliitin yhteydessä toistetaan täydellinen melarsoprolikuuri. Melarsoproliresistenssissä nifurtimoxia voidaan antaa 2.0-2.5 mg/kg suun kautta 6 tunnin välein yhteensä 3 kuukauden ajan. Nifurtimoxin annosta voidaan nostaa jopa 5 mg/kg suun kautta 6 tunnin välein (kesto 1 kuukausi) (Barrett, 2010; Burri, 2010; Lutje et al., 2010; Yun et al., 2010).

äskettäin nifurtimoxin ja eflornitiinin yhdistelmähoitoa on testattu prospektiivisessa satunnaistetussa vaiheen III tutkimuksessa, joka tekee hoidosta turvallisempaa, halvempaa ja helpompaa antaa (Priotto et al., 2009).

merkittävä haaste ja haittapuoli afrikkalaisen unitaudin hoidossa ovat trypanosidisten solunsalpaajien mahdollisesti kuolemaan johtavat sivuvaikutukset. Pentamidiinin, suramiinin ja eflornitiinin haittavaikutukset eivät yleensä ole hengenvaarallisia, mutta melarsoprolin vaikeiden haittavaikutusten vuoksi kuolleisuus on ollut 5%. Potilailla, joilla on osoitettavissa oleva TRYPANOSOMIEN pitoisuus aivo-selkäydinnesteessä, on lisääntynyt riski saada melarsoprolin aiheuttama enkefalopatia, joka havaitaan yleensä 2 viikon kuluessa hoidon aloittamisesta. Samanaikainen prednisolonihoito voi estää arsenista enkefalopatiaa, joka ilmenee tajunnan heikkenemisenä, kuumeena ja kouristuksina. Jatkuva, heikkenevä tai jopa vasta kehittyvä trypanosomaalinen enkefaliitti voi kuitenkin olla vaikea erottaa arsenisesta enkefalopatiasta. Molemmat tauti yksiköt voivat johtaa lisääntynyt kallonsisäinen paine, ja siksi, spinal tap jos neurologinen heikkeneminen ei ole suositeltavaa. Näin ollen ei ehkä ole mahdollista syrjiä näitä kahta tautiryhmää HEIKENTYVÄLLÄ yhteisön TUKIKEHYKSELLÄ. Kohonneen kallonsisäisen paineen hoito on pakollista arsenisessa enkefalopatiassa; potilaille annetaan suonensisäinen bolus mannitolia, kortikosteroideja ja kouristustapauksissa diatsepaamia tai fenobarbitaalia. Sydämen vajaatoiminta tai sydämen rytmihäiriöt voivat vaikeuttaa hoidon kulkua. Koska suurin osa arsenikaaleilla hoidetuista potilaista kehittyy vaikea ripuli, häiriintyneet elektrolyytit voivat vaikeuttaa arsenisen enkefalopatian ja sen hoidon kliinistä kuvaa (Kennedy, 2006). Unitaudin edelleen synkkä ennuste tekee estohoidosta tai jopa eliminaatiosta ehdottoman välttämättömän (Welburn and Maudlin, 2012).